Olen käyttänyt lähteen http://www.r-ohjelmointi.org/?p=1227 lukuja, joissa ei ole kuntien tai valtion osakeyhtiöiden henkilöitä. Niin kuin pitää ollakin, koska osakeyhtiön työntekijät saavat palkkansa asiakkilta. Olisi noloa, jos esimerkiksi Alko Oy:n työtekijät laskettaisiin tässä yhteydessä julkiseen sektoriin.
Eli 25 % työllisistä työskenteli vuonna 2011 valtiolla ja kunnissa. Tämä päivän tilanne ei ole paljon siitä muuttunut.
Iokallio ei anna mitään arvoa näiden 25%:n työlle, vaan pitää heitä elätettävinä.
Minä kyllä anna julkisen sektorin mm. opettajille, lääkäreille ja sairaanhoitajille arvoa. Pidän heitä elätettävien sijasta konkreettisesti elättäjinä.
Isokallion puheet ovat tässä puheenvuorossoa kesäheinää.
Mikää estää Suomen yksityissektoria olemasta suurempi, kuin sen on 400 miljoonan asukkaan vapaakauppa-alueella?
5.7.2013
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti