Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella dynaaminen merkityt tekstit.


3854. A-studiossa kabaree tunnelma

Olen olut valtiovarainministeriössä kahteen eri kertaan ensimmäisen 1970-luvun alussa erikoitutkijana ja toisen 1990-luvulla ylijohtajana. Eilisessä Ylen A-studiossa jäi ihmetyttämään valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Majasen takinkääntö hallituksen leikkauksien vaikutuksista. Kuukausi aiemmin hän pontevasti varoitti velkaantumisen kasvamisesta ja tarkkailuluokalle joutumisesta, mutta eilen hän siunasi leikkauksien dynaamisten tuloja lisäävien vaikutuksien syntymisen. Istunnossa miehen olemus oli jossain määrin alistuneen oloinen aivan, kuin hänen harteitaan olisi painanut näkymätön rankan työn lasti. Tuli mieleen, että tämä saattoi hyvinkin olla totta, sillä ennen niin vakaa mies ei hevillä sorru kyyristelemään televisioruudussa. Ilmeisesti poliittinen käsky pysyä tukevasti dynaamisten vaikutusten puolella sai miehen apekasi ja alta kulmain todistamaan, että positiivia vaikutuksia syntyy.   Surullinen näytelmä. Kaikista huolimatta Majanen on kunnon tyyppi.

1953. Mies istuu aamuisella puiston penkillä ahdistuneena miettien suuntaa luovuudelleen

     Hän on talousekonomi. Mies ei edes muista, onko nyt suhdannelama, teollisuuden rakennemurros tai kilpailukyvyn menetys. Niin murheellinen hän on. Muistikin on heikentynyt.  Se riipaisee eniten.      Eniten häntä harmittaa pilkkaajat. Kuinka he eivät voi olla uskomatta kikyyn ja työvoiman tarjonnan dynaamisiin vaikutuksiin? Onhan hänkin uskovinaan ihmisten ostovoinvoiman elvyttäviin vaikutuksiin, vaikka koko elvytys-sana ällöttää. Sen hän vielä hyväksyy, että kuljetusväylien rakentamiseen pitää panostaa, mutta sitä ei saa sanoa elvytykseksi vaan investoinniksi.      Yhtäkkiä hän muistaa opiskeluajoiltaan filosofi Kantin. Hänhän sanoi aikoinaan, että mitään todellista ei ole olemassa. Kaikki on aistien tulkintaa. Koskisiko se myös Suomen lamaa ja valtion velkaa. Ekonomi ryhdistäytyi lisää muistaessaan, että tiedemiehetkin yhtyivät Kantin käsityksiin, että absoluuttista todellisuutta ei ole. On vain ihmisten havaintoja...

1950. Edes Gogol ei olisi pystynyt keksimään näin monipuolisen höperöjä tarinoita taloudesta

     Tästä todisteena nyt on tarunomaisesti jylläävät tarinat soten valinnan vapauden tuomasta ihanuudesta ja usko siihen, että terveydenhoidossa pelittää bisneslogiikka, vaikka tämä on todettu maailmanlaajuisesti paikkansa pitämättömäksi (Anu Partanen USA:n järjestelmästä http://www.hs.fi/kulttuuri/a1467426356329). Näiden kummallisten uskomusten kirjoittaminen olisi ollut Gogolillakin aron kokoinen haaste.      Tarinoiden ihmeellisyyksiin kuulu myös se, että rahaa ei ole saatavilla, vaikka oma pankki EPK on lisää painamassa rahaa ja korot ovat negatiivisia. Dynaamiset vaikutukset kasaantuvat ihmeellisesti vain työvoiman tarjonnan lisäyksen ja yritysveron laskemisen mekanismeihin, ei siis kotimaisen ostovoiman kasvun mahdollisuuksiin BTK:n kasvattamisessa.      Orpo puhuu keksiluokasta kuin se oli juuri häntä varten unohtaen oikealla siivellä odottavat vero- ja muita helpotuksia janoavat. Ei ole ensikerta, kun politiikko huom...

1750. Kelpaako Finnair hyvänä käytäntönä koko maalle laman voittamisesta

      Finnair koki syvän ja pitkän tappiokierteen aina 2015 puoliväliin asti, kunnes tämän vuoden kolmas kvartaali oli voitollinen ja osakkeen kurssi kääntyi selvään nousuun. Nyt yhtiö on käynnistänyt suuren rekrytointikampanjan: 100 lentäjää, 300 matkustamohenkilöä ja 50 asiakaspalveluhenkilöä (http://areena.yle.fi/1-2398731).      Vielä 2010-luvun alussa käytiin kovia neuvotteluja henkilökunnan vähentämisestä, työehtojen heikentämisestä ja palkkojen alentamisesta. Henkilöstöjärjestöjen joutuessa taipumaan yhtiön työvoimakustannuksissa päästiin aluksi jokin verran laskevalle ja myöhemmin loivemmin nousevalle uralle. Joka tapauksessa tämä toi kilpailijoihin nähden kilpailuetua.      Tämä ei yksin selitä yhtiön nykyistä melko hyvää tuloskuntoa.      Saneerauksen aikana öljyn hinta on laskenut 100 dollarista barrelilta 45 dollarin. Tämä on merkittävä etu yhtiölle polttoainekustannusten muodostaes...

1454. Takapihan rautatehtaalla vaalibudjettia takomassa

     Kun asiat alkavat mennä pieleen, niin ne myös menevät. Dynaamiset vaikutukset pelaavat siis myös näin päin. Hallitus ja Juhana Vartiainen luottavat päinvastaiseen kasvun dynamiikkaan.      Taannoin yritykset vapautettiin 800 miljoonan euron kelamaksuista ja yhteisövero pudotettiin 20 prosenttiin. Pieleen menon dynamiikka vain jatkuu.      Päivän Helsingin Sanomissa arvioitiin lyhyesti puolueiden strategisia vaaliohjelmaluonnoksia. Valtion budjetin tasapainoon saamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Niissä on suuren luokan hataria dynaamisia hyvää tarkoittavia lupauksia ja eräitä dynaamisiin vaikutuksiin perustuvia konkreettisia ehdotuksia, kuten kokoomuksella: toteutetaan yliopistouudistus 2.0.      Tällainen puolueiden salailu ja temppuilu tyhjänpäiväisillä strategisilla vaaliohjelmilla on äänestäjien julkeaa hämäystä. Erittäin anteeksianomattomaksi sumutuksen tekee se, että asiantuntijalle helppo la...

476. Hallitus panee ministeriöt uusiksi

Valtiovarainministeriön tiedotteen 182/2013 mukaan hallitus asettaa parlamentaarisen komitean yhtenäistämään ministeriöitä ja niiden asemaa. Tarkoituksena on muiden muassa arvioida ministeriöiden tehtäviä, virkamies- ja poliittista johtamista, pääministerin asemaa ja valtioneuvoston yhteyteen perustettavaa esikuntaelintä sekä johtamisresurssien irroittamista yhteiseen käyttöön. Muutos tulisi voimaan vuonna 2015. Nytilassa ei ole selkeää poliittisen ytimen johtamisprosessia, vaan ministeriöiden koneisto tuottaa erillisiä päätöksiä. Hanke on tärkeä, sillä sen lupputuloksena pitäisi olla järjestelmä, joka pitää dynaamisessa tasapainossa sektoriministeröiden itsenäisyytä ja ministerihallinnon ytimen. Suomen kaltaisessa monipuolejärjestelmässä ytimen saavuttaminen on haastavaa, mutta velkakriissä välttämätöntä. Tarkastellessa hankkeen kokonaisuutta se onnistuessaan saattaa eheyttää monipuoluejärjestelmän aiheuttamaa hajanaisuuta valtioneuvostossa ja tehostaa   poliitti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *