Aloitetaan hiihtourheilun lähimenneisyyden eräillä havainnoilla. 1960- ja 1970-luvuilla Norja, Ruotsi ja Suomi sekä Neuvostoliitto olivat melko tasaväkisiä hiihtourheilussa. NL:ssä näillä vuosikymmenillä oli mm. menestyshiihtäjät Pavel Koltsin, Aletina Koltsina, Galina Kulukova, Vladimir Smirnov, Fjodot Terentiev, jne sekä lukemattomia muita, hiihtäjiä puhumattakaan Punakoneen jääkiekosta. Suomella, Ruotsilla ja Norjalla oli jonkin verran vähemmän lukumääräisesti, mutta kuitenkin muutoin saman kaliperin urheilijoita. NL:n taso tyssäsi NL:n sortumiseen ja dopingiin. Norja pääsi 1970-luvun lopulla käsiksi merialueiltaan löydettyihin öljyvaroihin. Bruttokansantuote alkoi nousta jyrkästi ollen nyt per capita kolme kertaa suurempi kuin Suomen ilman maan öljyrahastoa. Norjan talviurheilun menestys korreloikin lähes täysin ja yleisurheillussa hyvin vuosittaisen bkt:n kehitykseen. Jos Norjan öljyrahasto otettaisiin huomioon vas...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)