Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella meluhaitta merkityt tekstit.


473. Finavian terveysselvitys

Finavian Helsinki –Vantaa lentokenttä panee kampoihin Pieterin Pulkovan lentoaseman kehitykselle. Pietarilaiset ovat investoineet kahtena viimeisenä vuonna kenttään yli miljardi ja suomalaiset seuraavana kahtena vuonna noin 300 miljoona euroa. Molemilla asemilla käy vuodessa noin 15 miljoonaa matkustajaa. Finnairin ja samalla myös Finavian strategia muodostaa ydin bisneksensä Lähi-Idän liikenteestä on saanut vakavan kilpailijan kuin huomaamattaan. Luvat kilpailuun on Finavialla oltava kunnossa. Uudesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämästä Finavian ympäristöluvasta tehtiin yhteensä 39 valitusta. Syyskuussa Vaasan hoviokeuden päätöksellä Finavian on laadittava selvitys Helsinki – Vantaa kentää tervysvaikutuksista. Tätä ovat alueen asukaat vaatineet jo kauan, mutta Finavian selitykset, että mitään päästöjä ei ole vuotanut, on vakuuttanut valvontaviranomaiset. Nololla tavalla kävi kuitenkin ilmi lentokentän radan rakentamisessa, että myrkillistä glykolia oli vuotanut vuosikym...

286. Mielipide Finavian lupahakemuksesta

Ohessa käsittelen aihetta hieman laajemmin kuin yölentojen kieltämisen aikaraja kysmyksenä. Toivon, että   se ei häiritse asian käsittelyä TRAFIssa. (Materiaali saattaa sisältää kirjoitusvirhetä.)   Lentomelu on eri asia kuin liikennemelu Autoliikennemelu on yleensä jatkuvaa ja melutasoltaan tasaista. Muutokset melussa eivät tapahdu yhäkkiä muutamassa minutissa eikä siinä ei ole yhtäkkisiä melutaukoja ja melupiikkejä.   Sen sijaan   lentomelu on jyrkästi jaksottaista, voimakkaita melupiikkijä tuottavaa ja melualueella asuvan kannalta sattumanvaraista riippuen tuulesta ja kentän huolto- ja järjestelytöistä. Ympäristö voi olla minuutteja täysin hiljaista ja sitten räjähtää asuntojen päälle 10 sekunnissa 80-90 desibelin meluhuippu. joka laimenne hiljaisuudeski 10 sekunnissa.   Tällaista jaksokkaista melua voi kestää koko yön.   Lden>xx dB melumittaus ei sovellu yölentomeluun lainkaan ja muuhunkin lentomeluun soveltuvuus on kyseenalaista. ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *