Ylen Jälkihiki oli aamulla niin pöhinöissään, että nimeltään tuntemattomaksi jäänyt naisjäsen oli vaiti, mikä vahvisti hänen asemaansa puolueessa, mutta vieroitti hänet suuria urheilufilosofisia kysymyksiä pohtivasta salamafiasta kohottaa futiksen arvostusta. Sinetiksi futiksen arvostukselle jäsen Y tokaisi, että mieluimmin hän pitää myllynkiveä viikon kaulassaan, kuin on missään tekemisessä ”Futis nousuun Suomessa” hankkeen kanssa Tämä kysymys oli niin arkaluonteinen, että tuomarit ympäri Suomen olivat valmiit hyväksymään KPT:n maalit, vaikka pallo ei ollut saavuttanut edes rangaistuspotkualuetta, sillä peliväline oli ollut koko aja tuomarin käsissä. Juha Vainion henki siis elää. Tämä kolmoisstrategia kehittää ja edistää futista ja samalla lamannuttaa pesistä oli kuin suoraan, ikävä kyllä jo ajattelemasta lakanneen, suurgurun miljoona painoksisen käsikirjan lehdiltä ”Itkuiikat pois Suomifutiksesta”. Jäsen K, josta ei saa sekoittaa valtavista yhtäläisyyksistä huolimatta, Kafkan...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)