Ylen aamun tv:ssä Turkki oli dostojevskilaisen Alarannan käsittelyssä, mitä Yliopiston Särkkä yritti saada körttiläisen Paavo Ruotsalaisen linjoille ristiriitojen ratkaisemisesta veisaamalla. Puhuessaan Alaranta näytti yhtä enemmän Karamazovin veljesten Aljosalta, joka houri ylösnousemisesta.  Veisut oli vähissä Alarannan todetessa Turkin pohjoisrajalla olevan kähinöintiin valmiita ukkoja ja akkoja siinä määrin, että pitää ottaa käyttöön talvisodan keino sulkea porukka latoon ennen kuljetusta rintamalle. Amerikkalaiset ovat niin vihaisia dostojevskilaisuudelle, että päättivät lisätä astronauttien koulutusohjelmaan Gogolin kirjan Kuolleet Sielut. Obama oli säikähtänyt ja vaatinut lisäämään ohjelmaan oman elämäkerta kirjansa Kirjeitäni makuuhuoneestani. Erdoganin apulaisen havaittuaan suomalaisten kranaatinheittimien kantaman olevan 10 kilometriä, oli käskenyt Suomen pitää itse heittimensä tai lisäämään kantamaa 100 kilometriin. Kuullessaan tämä Suomen komentaja Kivinen oli rynnännyt...

     Lähes jokainen, joka on junalla tai auton kyydissä matkustanut Suomea halki ja poikki on havainnut kuinka metsäinen maamme. Etenkin ulkomaalinen vieras on ihmetellyt, missä täällä ihmiset ovat, kun metsää on silmän kantamattomiin. Valtaväylien ulkopuolella on kylätaajamia yhtenään, ja lukemattomat sivutiet kätkevät talo- ja asumisryhmiä, joista harva on kuullutkaan. Kesäaikaan entisten kärryteiden varsille marjastajat ja sienestäjät ovat pysäköineet autonsa tien poskille monen kirjaviin ryhmiin. Tällainen yleistilanne ei ole muuttunut tai   muuttumassa miksikään, vaan maaseutu pullistelee edeleen luonnon voimaa ja asuttaa erilaisissa elämänyhtälöissä toimivia ihmisiä. Eivät kaikki ihmiset suinkaan ole linnoittautuneet asutuskeskuksien ja kaupunkien asuntohäkkeihin      Eräät tutkijat ovat monissa eri vaiheissa 50 vuoden aikana kuvailleet, kuinka ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin ja toiset tutkijat saamaan aikaan kaavailleet ajatuksia, joiden mukaa...

     

Yksi sana on liian yksinkertaista. Aloitin kaksisanailla lauseilla. Äiti moitiskeli. Käskettiin lukea kirjoja. Kolmella sanalla keplottelin approbaturin. Lukihäiriössä pahin oli, kun sitä ei tunnistettu.   Kansakoulun salissa leijaili vain edellisen luokan höylän pölyt. Oppikoulussa lievitti, kun opettaja kutsui sitä sanasokeudeksi. Milloinkaan sitä ei kutsuttu lukihäriöksi. Kului kaksi vuosikymmentä. Sanat paperilla olivat harvinaisia kuin timantit. Jatkoin paksujen kirjojen lukemista, vain työasiota paperille. McIintoch oli taikuutta. Se salli tekstin pyörittelyn sinne tänne ja tarkisti oikeinkirjoitusta ja ehdotti hävyttömyyksiä. Se ei väsynyt, ei ilkkunut eikä   ikävistynyt mökkimatkoihin. Työasioisa kirjoittaminen johti suunnitelun opasvihkosiin. Lojaali esimies lohdutti kysymällä, kuka   niitä lukee. Puuhasteluni laajeni tietokirjojen kirjoittamiseen ja romaanien käsikirjoituksiin laatikkooni, kustantajien hylkääminä. Jälkeen päin ajatellen ne...