Tutkinta, testaus, seuranta, tarkkailu, itsetestaus, itseilmoitus, huijaus. Nämä ovat keinoja, joilla yritys voi raportoida tuotteensa lain mukaisuudesta ja normien täyttämisestä, kaiken kaikkiaan toimintansa eettisyydestä ja työssään noudattamistaan arvoista. Meillä Suomessa kyseenalaista mainetta itseilmoituksella päästöjensä vähyydestä viranomaisille raportoijista on niittänyt Finavia lentomelusta. Milloinkaan ei ole rikottu melulupaehtoja eikä liiallisia maapäästöjä ole ollut, vaikka lentokentän radan tunnelin rakennustöissä (2012) löytyi 50 miljoonan euron edestä glykolipäästöjen siivoamista. Lokapojat Oy:ltä meni maine (2008) lopullisesti heidän huijattua valvovia viranomaisia tyhjentämällä keräämänsä kotilalouksien WC-päästöt suoraan hulevesiverkkoon about neljän vankilavuoden verran. Volkswagen hujaus ei ole niin karkea kuin Lokapoikien, mutta on törkeä eikä sen hienostuneisuus sitä miksikään muuta. Jos tietoi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)