Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kiintiöpakolainen merkityt tekstit.


3190. Orpon hallituksen pitkät jäähyväiset

Suomen Gallup on jo ennustanut, ettei Orpon hallitus istu koko kauttaan. Tähän on helppo yhtyä, ei sen takia, että PS olisi populistipuolue, vaan siksi, että hallituksen pöydälle tulee asioita ratkaistaviksi, joita PS ei voi hyväksyä. Yksi tällainen kysymys on maanmuuttajien sosiaaliturva, mitä PS haluaa leikata, jottei se herättäisi närää PS:n kannattajissa. Tämä siksi, että PS:n joukossaan on tuhansia ihmisiä, joiden jokapäiväiseen elämiseen tarvittava raha jää pienemmäksi kuin maahanmuuttajien tuki on. Toinen PS:n kannattajia kaiveleva seikka on, että osa ammattitaitoisista maahanmuuttajista ehkä vie työpaikkoja aloilta, joissa perussuomalaiset runsain joukoin työskentelevät. Kolmas tekijä on ideologia, jonka mukaan maassa kuuluu asua vain suomalaisten PS:n hyväksymin pienin poikkeuksin. Neljänenä on nyt ajankohtien maanpuolustustahto, jonka PS ehkä arvioi maahanmuuttajilta puuttuvan tai olevan olematon tai jopa päin vastoin. Viidentenä saattaa olla jo päiväkodista lähtevä epäluulo ...

2212. EU ja pakolaiskysymys

     Tällä hetkellä EU:ssa on menossa henki, että kukin maa etsii omat ratkaisunsa vaikkapa rakentamalla aitoja ympärilleen.      Ainut puoliturvallinen tie Lähi-Idästä Eurooppaan käy Kreikan ja Turkin kautta. Välimereen on hukkunut tänä vuonna yli 2000 ihmistä. Vakava ongelma on, miten Turkki tulevaisuudessa pysäyttää pakolaisvirran, vaikka saakin tähän EU:lta rahaa. Erottamaton Erdoganin voi silti sulkea halutessaan pakotien. Venäjä on myös arvaamaton lenkki pakolaiskysymyksessä.      Kahden itsetietoisen päämiehen Putinin ja Erdoganin välinen viileys lisää entisestään konfliktin monisäikeisyyttä ja asettaa koetukselle EU:n yhtenäisyyden.      Syyrialaisilla ei ole muuta pakoreittiä EU:un kuin mennä Turkin läpi Eurooppaan. Libanonin ja Turkin leirit ovat kuitenkin jo täynnä pakolaisia. Turkki-Balkan-akseli on kuitenkin ainut ja looginen reitti Eurooppaan. Venäjän iskuista Syyriaan isisin kimppuun ei tiedä kukaan mitään var...

1656. Ensi vuonna Suomeen 100000 uutta turvapaikanhakijaa

     Sisäministeriön epävirallisten arvioiden mukaan Suomeen saattaa tulla ensi vuonna yli sata tuhatta turvapakan hakijaa. Näin suuren määrän edessä kenenkään ei kuitenkaan tarvitse alkaa harjoitella itsetukiskelua tuomio päivän edessä eikä langeta mielentilaan, joka muistuttaa huonoa omatuntoa.      Tunnetusti viime kuukausina räjähtänyt pakolaisinvaasio Eurooppaan johtuu siitä, että pakolasivirojen esisijaisina pidikkeinä länteen toimineet maat, kuten Libanon ja Turkki sekä Kreikan saaret ovat tupaten täynnä pakolaisia. Puskurit, maljat ovat vuotaneet yli äyräiden.      Myös monnissa maissa, kuten Syyriassa ja Afganistanissa, pitkään ja toivottamattomalta näyttävät vainot ja tappamiset ovat saanet ihmiset tekemään lopulliset päätökset maistaan lähtemiseki. Ihmiset ovat katsoneet, että jos ei nyt, niin ei koskaan. Tämä koskee myös Irakia ja osaa Afrikan maita, kuten Somaliaa, Kongoa ja Sudania..      Erityisesti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *