Ei kahta ilman kolmatta vanha sanonta tulee mieleen poliisien viimeaikaista möhläyksistä. Ensin katosi Riihimäen pellolta poliisin kertaalleen jo löytämä kranaatti. Okei se löydettiin uudestaan nopeasti. Tuorein moka on Joona Räsäsen sakkotuomion liittyvä miehen ansiotulo, johon sakon määrä tulisi perustumaan. Poliisi oli katsotut reksiteistään määrän suuruudeksi 4000 euroa ja kysynyt Räsäseltä, miltä summa tuntuu. Räsänen oli nyökännyt ja mutissut hyväksyntää summalle. Hieman ihmetyttää, miten valistuneet poliisit eivät jo kansalaistaitoihin kuuluvan tietämyksen perusteella ymmärrä, että kyllä kansanedustaja tienaa enemmän kuin keskiverto suomalainen mattimeikäläinen.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)