EU:n ensimmäinessä korruption vastaisessa raportissa 6.2.2014 todetaan: ”Suomessa korruption ongelmat löytyvät ns. rakenteellisesta korruptiosta, kuten keskinäiseen luottamukseen perustavista hyvä veliverkostoista” ( http://www.transparency.fi/sites/default/files/EU%20anti-corruption%20report%20030214.pdf ). Aihe nousi myös aivan konkreettisesti esille 23.2. tv 1:n pääuutisissa, jossa valtakunnan syyttäjä Matti Nissinen kaipasi muutoksia rikoslakiin. Oikeusministeriö on valmistellut lakia 10 vuotta, mutta Maja Henriksonin mukaan lakitekniset syyt hidastavat muutoksen läpiviemistä. Nissinen vastasi Henriksonille, että tarvitaan vain kaksi napakkaa pykälää rikoslakiin: vaikutusvallan väärinkäytön ja vaikutusvallan ostamisen kriminalisointi. Asiantuntijoiden mukaan Henriksonien perustelut viivästymisen syistä eivät pidä paikkanssa (mm professori Nuotio). Miksi kahta rikoslain pykälää ei saada laadittua?
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)