Ihmisen ajattelujärjestelmä jaetaan tavallisesti kahteen osaan: intuitiiviseen ja analyyttiseen. Ne eivät ole toistensa poissulkevia. Hyvänä pidetty ajattelu käy ensin läpi analyyttisen tarkastelun. Jos se ei tuo ratkaisua, intuitiivinen järjestelmä jatkaa siitä. Syntyy lopputulos. Käytännössä ajatus ei tietenkään juokse näin kristallimaisesti. Joka tapauksessa meissä on intuitiota muistuttava uskomuspuoli. Uskonnot ovat hyviä esimerkkejä näistä, jo nimiensä takia. Uskonto onkin analyysin vanha kiistakumppani. Älykkään suunnittelun kannattajat ovat sitkeästi puolustaneet uskonnon totuuksia. Ratkaisua ei ole syntynyt. Tähän asti jutussa intuitio ja analyysi ovat olleet kohtuullisen hyvissä väleissä. Mutta kun lähes puolet ihmisistä uskoo astrologiaan, horoskooppeihin, ihmisten päihin on jumiutunut jotain käsittämätöntä, tai he feikkaavat. Tämä siksi että tavat, joilla astrologiassa taivaan merkkejä on laskettu, ovat osoittautuneet virheellisiksi ja muutoinkin päin seini...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)