Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Saksa merkityt tekstit.


3917. Saksan muurin vaikutus näkyy vieläkin elintasossa ja asenteissa

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa ...

3854. Amfetamiinilla huumattuna kohti panssareita

Uusimmat arkistot paljastavat hämmentäviä asioita II maailmansodan ensikuukausista. Saksan härski Puolan valtaus syyskuussa 1939 ei mennyt niin hyvin kuin yleisesti luullaan. Hitlerin strategiaan kuului, että Puolan jälkeen piti tehdä elintilaa Länsi-Euroopassa ja sen jälkeen Venäjällä (Dr Peter Lieb). Puola kuitenkin onnistui haavoittamaan Saksa panssari- ja ilmavoimia siinä määrin, että Hitlerin esikunta ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tehdään. Tähän hätään Hitler sai neuvoteltua Englannin pääministerin Camberlain kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen ja sai muutaman kuukauden miettimisaikaa ja aikaa kalustoton korjailuun. Hitlerin operaatiot Tanskaa, Hollantia  ja Norjaa vastaan saivat  Englannin  julistamaan sodan Saksaa vastaan. Mutta kun kukaan Hitlerin porukasta ei tiennyt, mitä konkreettista sotaa Ranska ja Englantia vastaan pitäisi käynnistää, alkoi noin puoli vuotta kestänyt valesota (Dr James Holland). Täytyy muistaa ,että Ranska oli    silloin suurin...

3809. Ranskan reformit on kuin Poirot kähmimässä naisia

Ranska on Saksan ja Britannian apupyörä  Euroopan voimakolmiossa.   Tämän näkyy selvästi Ranskan todellisen vaikuttajaroolin ohuutena EU-pöydissä.    BTK, väkimäärä ja raaka-aineet eivät kolmatta sijaa EU-maiden mahtikolmikossa selitä.    Maan strateginen sijaintikaan ei ole sen kumppaneita kummempi. Hyviä satamakaupunkeja on näillä mailla runsaasti ja merelle pääsy on vaivatonta. Rankan passiivisuus ulkopolitiikassa näkyy siinä, miten se noudattaa yleiseurooppalainen doktriinia: Mitä kauempana maa on Venäjästä, sitä paremmat suhteet sillä Venäjään on.  Suomi oli poikkeus. Nyt Suomen suhteet Venäjän ovat kääntyneet päälaelleen N atoon liittymisen myötä.  Teollisen vallankumouksen ydin oli pitkään Englannissa,   jossa mm. höyrykone pantiin todella töihin kaivoksissa hiilen saannin helpottuessa valtavasti, jolloin maan teollisuus pöhähti käyntiin. Näin jälkeen päin ajatellen Henrik VIII:n maalleen värkkäämää ja hänen naimapuuhiaan edistävä...

2998. Kaksi rampaa ankkaa Scholz ja Macron Putinia kumartamassa

On merkillistä, kun kaksi Euroopan suurvaltaa Saksa ja Ranska eivät voi suhtautua selvin tuomitsevin lausein Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Saksan kemianteollisuus ja ehkä myös autoteollisuus ovat ilmeisesti hirttäytyneet Venäjän kaasuun niin, ettei sen korvaava energialähdettä ole olemassa. Päämiesten tehtävä on ratkaista kriisejä ja ongelmia, mikä tarkoittaa mm Venäjän kaasun korvaamista muulla energialla. Se ei vaadi maata mullistava urotekoa. Etenkin Macron antaa veljeileviä lausuntoja Putinin Venäjästä, mikä on syytä kokeakin mateluksi tsaari Putinin edessä. Saksan liittokansleri Scholz onneksi lataa lausuntonsa Venäjän kaasun riittävyydestä seisaaltaan kemianteollisuuden foorumeilla. Britannia livetessä Euroopan vanhojen maiden rintamasta on sääli ja kun jäljelle jääneet kaksi Eurooppaan suurvaltaa käyttäytyvät kuin rammat ankat tai ak..t niin, kuka meidän eurooppalaisten etujamme Venäjää vastaan puolustaa, Italiako 😊 .

2851. Vatikaani pani paljon peliin pelastaessaan natsiupseereita tuomioilta

Kenen muukaan suuhun paremmin sopisi sanat ”kehitä karismaasi”, kuin Nürnbergin tuomioistuimessa itseään puolustavan Albert Speerin suuhun. Tämä mies kuului Hitlerin lähipiiriin ollen Sudenpesässä kuin kotanaan. Nürbnergissä hän välttyi hirttotuomiolta vetoavilla ja karismaattisilla esiintymisellään tuomarein edessä. Speer pani kaiken harjoittelemansa  puhetaidon peliin myöntämällä tehneensä valtiorakennusten prameat piirustukset ja kaunistelemalla kaivosorjien  orjien pelastamista tehdastyöhön. Hän ei maininnut sanakaan näiden vapautettujen miesten välittömästä siirtämisestä kallion sisäisiin ammustehtaisiin ja V1 ja V2 ohjuksien raakatyön ja kokeilijoiksi ohjusten kuolettaviin laukaisemisyrityksiin, joissa kuoli satoja orjatyöläisiä. Toinen hirmuherra Herman Göring yritti vimmaisilla puheillaan puhdistaa maineensa vetoamalla maailman kuluun ”tottelin esimiehen käskyjä” fraasiin Nürbergissä. Tuomion kuultuaan Göring puraisi salassa pitämänsä myrkky...

2804. Ainut, joka teki hänet vetovoimaiseksi, on maan vetovoima

Saksaa vaivaa laajalle, mutta syvälle piilon pesiytynyt äärioikeistolaisuus. Sitä leimaa holokaustin kieltäminen, maahantulo- ja islamismivastaisuus sekä militarismi. Se on tehnyt kamalia tekoja mm Hanaussa ja Stuttgartissa. Sen iskuissa on kuollut kymmeniä maahan muuttajia, etupäässä islamin kannattajia. Juutalaisvastaisuus näkyy internetissä hakaristein, piirroksin ja iskulausein. Liike on verkottunut netissä ja siellä puhutaan päivästä X. Se tarkoittaa päivää, jolloin alkaa maan laillisen hallituntokoneiston valtaaminen. Ensin isketään pienimuotoisesti pikku kaupunkiin, seuraavaksi näyttävästi hallintorakennukseen ja lopuksi armeijan asevarastoon. Liikkeen tekee vaaralliseksi siihen liittyneet keskiluokkalaiset kuten opettajat ja muut valkokaulustyöntekijät sekä armeijan kantahenkilöt, joita nyt on lähes tuhat. Varovaisesti arvioiden jäseniä on kokonaisuudessaan yli 30 000. Liikkeen ääriedustajat ovat varastoineet salaisiin paikkoihin kotitekoisia pommeja ja armeijalta varastettuj...

2800. Metamfetamiinilla kohti Moskovaa

Olen tuntenut puolaisissa kohtaan etäistä sympatiaa. En oikein tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä osa sen sai aikaan Tolstoin Sota ja Rauha kirjan kuvaus puolaisesta hurjasta tykistön johtajasta. Ehkä sympatia myös johtuu toisen maailmansodan aikaisesta Puolan samankaltaisesta kohtalosta Suomen kanssa. Voi olla myös niin, että puolalaisten juotua vodka pullollisen, he purskahtelivat äänen sävyissään ja toiminnassaan kuten me suomalaiset. Kuuluisassa ja julmassa Molotov-Tribbentrop -sopimuksessa 1939 Hitler ja Stalin sopivat muiden muassa Puolan länsi osa kuulumisesta Hitlerin etupiiriin ja Puolan itä osan ja Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Useissa historian dokumenteissa on annettu kuva Puolan kyvyttömyydestä Hitlerin hyökkäystä vastaan. Saksa oli kyllä voimiensa tunnossa miehitettyään Belgian, Hollannin ja Norjan ja siksi piti Puolaa helppona palana. Todellisuudessa Hitlerin oli hävitä operaationsa Puolaa vastaan, sillä puolalaiset panivat sinnikkäästi vastaan. Saksa stuga hävittäjät ra...

2664. Kun pääministeri oli mannerten välinen nahjus

Media pohtii ja arvuuttelee vilkkaasti Saksan vaalituloksen poliittisia seurauksia. Vaalit voitti täpärästi sosiaalidemokraattien Olaf Scholz. CDU:n Armin Laschet sai 1,6 prosenttiyksikköä vähemmän ääniä. Saksaa nöyryytettiin sen hävittyä hyökkäyssodassa muuta maailmaa vastaan. Nöyryytys oli näennäinen, sillä koulutetuilla natsijohtajilla ja tiedemiehillä oli kova kysyntä sekä itäblogissa että lännessä. Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tavoittelivat kilvan natsiupseereita tiedustelu palvelutehtäviin riippumatta siitä, olivatko miehet osallistuneet juutalaisten kansanmurhan vai ei. Hyvänä esimerkkinä älymystöstä oli ydinfyysikko Braun, joka pikakiidättäminen Yhdysvaltoihin jatkokehittelemään ydin pommia. Katolinen kirkko toimi natsien emäsuojelijana kyyditen heitä Etelä-Amerikan maihin Churchillin kostopommituksien seurauksena Dresdeniin kaupungin historiallinen ja kaunis katedraali tuhoutui maan tasalle tuhansien ihmisten tempautuessa ilmavirran muka sanan mukaisest...

2555. Saksan muuri ja DDR

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa ...

2340. Amfetamiinilla huumattuna kohti panssareita

     Uusimmat arkistot paljastavat hämmentäviä asioita II maailmansodan ensikuukausista. Saksan härski Puolan valtaus syyskuussa 1939 ei mennyt niin hyvin kuin yleisesti luullaan. Hitlerin strategiaan kuului, että Puolan jälkeen piti tehdä elintilaa Länsi-Euroopassa ja sen jälkeen Venäjällä (Dr Peter Lieb). Puola kuitenkin onnistui haavoittamaan Saksa panssari- ja ilmavoimia siinä määrin, että Hitlerin esikunta ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tehdään. Tähän hätään Hitler sai neuvoteltua Englannin pääministerin Camberlain kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen ja sai muutaman kuukauden miettimisaikaa ja aikaa kalustoton korjailuun. Hitlerin operaatiot Tanskaa, Hollantia  ja Norjaa vastaan saivat  Englannin  julistamaan sodan Saksaa vastaan.      Mutta kun kukaan Hitlerin porukasta ei tiennyt, mitä konkreettista sotaa Ranska ja Englantia vastaan pitäisi käynnistää, alkoi noin puoli vuotta kestänyt valesota (Dr James Holland). Täytyy muistaa ,et...

2226 Yhdysvaltain toinen valtakunta

     Jos lasketaan mukaan Yhdysvaltojen kaikki kuppikunnat, jotka kutsuvat itseään koko mantereen kattaviksi ja lopuksi koko maan helmoihinsa ottaviksi liikkeiksi ja voimatekijöiksi, syntyvään odottavia valtakuntia maan sisällä on kymmeniä. Todellinen toinen valtakunta on tietenkin Tyynenmeren USA:n tukikohtien muodostama verkosto. Se on pirstaleinen lähtien Pojois-Tyynen valtameren Aleuttien saarista   hipoen Venäjän Tsukseiin niemimaata ja päätyen Australian kauttaEtelä-Koreaan Turkin kautta Eurooppaan asti.       Toisen maailman sodan Tyyneen valtameren taitelut eivät koskeneet ainoastaan   Iwo Jimaa, vaan koko meren herruutta. Macarthur saneli tukialuksen kannelta Japanin perustuslain 1945, minkä jälkeen Japanilla ei saanut olla sotalaitosta. Samassa hengessä solmittiin Hitlerin Saksan kanssa.      Nyt Yhdysvallat käyttää sotimisen sijaan toisenlaisia keinoja. Euroopan älymystö on aina inhonnut USA:n ylivoimaa elokuvatuotannos...

2034. Trumpin vaalipropaganda vertautuu Saksan kolmannen valtakunnan kansleriehdokkaan vaalipuheisiin 1933

     Ensimmäisen maailmansodan jälkeen koko Eurooppa oli kaaoksessa, mutta eniten Saksa. Ei juuri paljon vähemmälle jääneet Puola, Baltia ja Balkan. Osa sodasta palanneista sotilaista oli hukassa etsien sotia sodittaviksi. Ihmisillä ei ollut ruokaa, ei työpaikkaa, ei arvostusta, ei elämän kiinnekohtia ja tarkoitusta. Ne jotka hakeutuvat nilkuttaen sukulaistensa jalkoihin, heitä usein kohdeltiin pois työntäen ja julmasti. Saksa oli täynnä toivottomia ihmisiä, jotka vaativat työtä, toimeentuloa ja kunnioitusta.      Vuonna 1945 liittoutuneet, lähinnä yhdysvaltalaiset, pidättivät 40000 natsi puolueen jäsentä. He joutuivat vastaamaan 131 kodan kysymyslistaan ja osaa heistä haastateltiin. Tämä lisäksi Nurnbergin oikeudenkäynnin materiaali tarjosi valtavan tietolähteen, miksi ja miten natsit nousivat valtaan, millaisia he olivat ja miten kolmas valtakunta toimi. (Canal Digital History doc 2: Last days of Natzies 16.11.2016)      Hi...

1747. Saksan malli ei sovi Suomelle

      Pakkolakeja ja työpakkasopimista puolustavat hokevat uuvuttavan säännöllisesti Saksaa esimerkkinä menestyksellisestä työmarkkinauudistuksesta ja sen tuomasta kilpailuedusta. Tämä esimerkki on vailla pohjaa.         Ensiksi täytyy huomata, että Saksan talous on ylivoimaisesti EU:n suurin. Kun suuri talous ryhtyy yhtenäisessä talousalueessa ensimmäisenä toimenpiteisin viennin edistämiseksi, se vääjäämättä heikensi pienenpien EU-maiden taloutta. Tämä näkyi Saksan vaihtotaseen kasvuna, joka puolestaan näkyi naapurien vaihtotaseiden alijääminä. Tämä toi kilpailuetua Saksalle. Tämän lisäksi suurena taloutena Saksa erityisesti hyötyi euron kalleudesta ja 2000-vuosikymmenen alun korkeasta korkotasosta. Se pystyi korosta huolimatta, suurena luotettavana taloutena, velkarahalla investointeihin.      Saksan 2000-luvun alun kehitysloikkaa voidaan verrata rikkaan miehen ensirokotteen varastamiseen köyhiltä. Tämän ...

1669. Volkswagenin päästöskandaali ja yrityksen arvot

     Tutkinta, testaus, seuranta, tarkkailu, itsetestaus, itseilmoitus, huijaus. Nämä ovat keinoja, joilla yritys voi raportoida tuotteensa lain mukaisuudesta ja normien täyttämisestä, kaiken kaikkiaan toimintansa eettisyydestä ja työssään noudattamistaan arvoista.      Meillä Suomessa kyseenalaista mainetta itseilmoituksella päästöjensä vähyydestä viranomaisille raportoijista on niittänyt Finavia lentomelusta. Milloinkaan ei ole rikottu melulupaehtoja eikä liiallisia maapäästöjä ole ollut, vaikka lentokentän radan tunnelin rakennustöissä (2012) löytyi 50 miljoonan euron edestä glykolipäästöjen siivoamista. Lokapojat Oy:ltä meni maine (2008) lopullisesti heidän huijattua valvovia viranomaisia tyhjentämällä keräämänsä kotilalouksien WC-päästöt suoraan hulevesiverkkoon about neljän vankilavuoden verran.      Volkswagen hujaus ei ole niin karkea kuin Lokapoikien, mutta on törkeä eikä sen hienostuneisuus sitä miksikään muuta. Jos tietoi...

480. Ruotsin urkinta Suomeen

Uusimpien Edward Snowdenin Ruotsin televisiossa tänään esittetävien paljasusten mukaan Yhdysvallat on hakkeroinut yksittäisiä suomalaisia tietokoneita ruotsalaisten avustuksella. Tähän on antanuut viitteittä se ikävä seikka, että lähes kaikki Suomen   internet-liikenne on vuosia kulkenut Ruotsin kautta ja Telia-Sonera verkkoineen on ruotsalaisten omistama. Hallituksen aie rakentaa datakaapeli Itämerän kautta Saksaan on tässä tilanteessa erittäin kanatettava. Taannoinen ulkoministeriön urkintaepäily on elänyt kuukauden päivät hiljaiseloaan. Tämä ei ole ihme, sillä tällä välin on kautta maailman ja   Euroopan selvinnyt, että kaikki kykenevät urkkviat verkossa toisiaan. Se mikä tapahtui ennen agenttien välityksellä, tapahtuu nyt verkossa. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteivätkö   harmaaviittaiset mustasalkkuiset miehet puistsossa kohtaa edelleenkin. Täytyy tavallisena kansalaisena ihmetellä, miten Ruotsi naapurimaana on ryhtynyt räikeimmäksi ja yksityisko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *