Ylen Hullu vuosi 1991 sarja pyörii Ylen kanavilla. Sen vuoden tapahtumista on syytä kertoakin nuorille sukupolville. Yle on yleisesti ottaen pääsyt eroon subjektiivisuudesta ja epäobjektisuudesta pyrkimällä esittämään tarinan asiakirjoihin perustuen täydennettynä ilmiön keskipisteessä toimineiden haastatelluilla. Sarjassa vuoden 1991 finanssi- ja talouspolitiikkaa koskevissa osioissa silloisen pääministerin haastatteluilla on merkittävä osuus. Tämä vähän kummastuttaa, koska valtionvarainministeri Viinasella oli keskeinen rooli hullusta vuodesta selviämisestä. Sarjan mukaan vuoden 1991 hallituksen pääministeri Aho joutui (Helsingin yliopiston koulutuksella) ratkaisemaan valtion likviditeetti ongelman. Näin ei sarjassa todettu, mutta annetaan ymmärtää. Todellisuudessa ministeri Viinanen oli tässä keskeinen toimija apunaan budjettiosaston päällikkö Sailas ja apulaisosastopäällikkö Leuka Virtanen. On ymmärrettävä, että kokematon Aho tarvitsi rautaisia apureita kumppanikseen. On sä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)