Johtajana on yleensä pidetty henkilöä, joka on siellä ylhäällä. No ei aina. Taksikuskit saattavat pitää luonnollisena, että johtaja on taksimies, siis asiantuntija. Homma hoituu lähes itsestään, pyörillä. Mitä jos työntekijät ovat korkeasti koulutettuja? Toiminta voi hoitua mutkattomasti, mutta tulosta ei välttämättä synny. Oululaisen Nokian entisen insinöörin kertoman mukaan ryhmä teki viiden kuukauden aikana kolme eri älypuhelin sovellutusta, viimeisimmän heikolla innolla. Minkäänlaista palautetta ei koskaan saatu. Oululaisen ryhmässä työntekijöiden työpanokset oli hyvin koordinoitu toisiinsa, mutta visio puuttui. Kun on visio, riidat riidellään, mutta tiellä pysytään. Esimiehen tärkein tehtävä on huolehtia tavoitteen asettamisesta ja sen seurannasta. Se miten hän tavoitteen asettaa, on oma tieteen lajinsa. Yleensä tähän prosessiin on syytä ottaa mukaan yksikön asiantuntijoita. Miettiessään mitä keinoja oululaisen esimies soveltaa alati muuttuvissa johtamisopeissa, hän voi muka...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)