Katselin sitä kaukaa. Luontoni ei antanut periksi menna lähemmäksi. Muut kävelivät sen ohi välinpitämättömästi, kuin minun arkuutta säälien. Vähitellen uskalsin mennä sen viereen. Lopulta rohkenin sen sileää mustuutta silittää. Kun lopulta otus tuotiin kotiini, se oli monta viikkoa ääneti. Kun olin tarpeeksi rohkeutta kerännyt, ja sitä sitten kosketin, se vingahteli kuin sata porsasta hädissään. Tajusin puolen vuoden päästä, että se vain sivaltelee kidastaan erillaisia kirkaisuja siihen kajotessani. Kuukausien päästä naapurit alkoivat soimata minua otuksensi siivottomasta äänelystä ja jyrkistä kiljahduksista. Vaimo pakotti lopulta viemään otuksen mökille maan rauhaan. Mutta aina kun tulin kamarista tupaan, se istui mustana nurkassa kita auki minua odottamassa. Sama tuijotus jatkui kiivetessänä rantatöyräältä tuvan lämpöön. Vuosien päästä ymmärsin, etten pysty sitä milloinkaan taltuttamaan, sillä kun oli juuri saamaisillani sen yhden tempun aisoihin, se välinpitämtömä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)