Ihmisen saadessa ikä enemmän hänen muistiinsa kertyy runsaammin aineksia, joita muistella, Lapsuuden muistot ovat alimmaisena, eivätkä ne kaikki kaivaudu esille muisteltaviksi, vaan ne jäävät lapsuuden enemmän tai vähemmän ihanaan utuisuuteen. Toisilla ne voivat aiheuttaa painajaisia. Iäkkäällä ihmisellä muistot voivat aiheuta ikästressiä. Joku on sanout, että mitä kirkkaammin vanhana muistat, sitä suurempi vaara on alkaa kärsiä stressiä ja vaarana on masentua. Yks keino työntää taka-alalle vanhuuden tuomat ikävät muistot ja päivän ikävät aisat ovat jonkin aiheen tai asian harrastaminen. Minulle se on ollut blogin pitäminen (n, 5000 klp.) Tässä iässä ei kannata murehtia, onko blogiteksti aina niin ansiokasta. Pääasia on, että yrittää käyttää aivojaan voimiensa mukaan ja hylätä ajatus, ettei minulla ole ajatuksia.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)