Ihmettely on liian lievä ilmaus kuvaamaan kasvomaskin tilaus sotkua keväällä 2020. Sotkun perimmäinen syy on, miten turvataan ihmisten terveys tapaavan epidemian iskiessä, kun suojavarusteita on niukasti. Eri viranomaisten työnjako ja sen monitahoisuus ja siihen liittyvä tietämättömyys käyvät ilmi oikeuden pöytäkirjoista. Sotkussa olivat keskeisesti mukana ministeri Kirun STM, huolto ja varmuuskeskus (HVK) sekä suurina sivullisina THL sekä presidentti-instituutio ja kiihtynyt media. Sairaanhoitopiirit olivat vastuussa suojuksista, ei HKV. Kun sairaanhoitopiirejä on yli puolikymmentä ja ne luonnollisesti sijaitsevat ympäri maata, paras hyökkäyskohde oli HVK. Tämä pikku pirulainen voidaan helposti nujertaa johtajistoineen ylimmän johdon tuella. Niin kävi. Tuomioistuin oli eri mieltä ja vapautti johtajiston. On häpeällistä oikeusvaltiolle tuomita henkilöt julkisesti ennen oikeuskäsittelyä, etenkin kun he olivat syyttämiä. Johtajistolle pitää järjestää kunnianpalautus.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)