Juha-Seppo Pietikäisen kirjoitti hyvän blogin Uuden-Suomen verkkolehteen (http://www.uusisuomi.fi) ministeriöiden poliittisia avustajista. Pääsanoma oli, että poliittiset virkamiehet hämärtävät virkamiesvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon vastuun. Avustajat myös kasvattavat turhaan henkilöstökuluja. Kirjoitus jäi kaipaamaan toista näkökulmaa. Poliittisten virkamiesten toiminta ministeriöissä mahdollistaa pystyvien ja pyrkivien ihmisten rekrytoinnin yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisille paikoioille. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Positiivista on, että merkittäville paikoille saadaan näin poliittis-hallinnollisia prosesseja tuntevia ja ymmärtäviä ihmisiä. Tämä on koko yhteiskunnan ja demokratian etu. Haittoina ovat hyvä veliverkostojen vahvistuminen, lobbauksen määrän lisääntyminen, poliittisien virkanimityksien kasvu ja ehkä myös poliittisen korruption runsastuminen. Jälkimmäisestä on viimeksi huomauttanut EU:n ensimmäinen korruption vas...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)