Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella rautamalmi merkityt tekstit.


3908. Ruotsin pohjavirroissa lemuaa julma vire

Noitavainot olivat 1500- ja 1600-luvuilla omituinen ja julma kausi maassa. Silloin valtio surmasi satoja noidiksi epäiltyjä henkilöitä. Todisteeksi riitti naapurin ilmoitus tai miehen ilmianto vaimoistaan. Mestaustavat olivat inhotavia kuten suureen avantoon heittäminen, Jos pysyi pinnalla oli noita, muutoin syytön. Natsihenki nosti maassa päätään 1930- ja 19940-luvuilla. Maa toimitti Kiirunan malmia Natsi Saksaan, johon Ruotsin liike-elämälle oli tuolloin muutoinkin vilkkaat ja tuottoisat suhteet, vaikka maa julistautuu puolueettomaksi. Samoin maan hovilla oli eläviä suhteita natsihallintoon. Maa oli kallellaan, ilmeisesti malmikauppojensa sujuvuuden edistämiseksi, natsipiireihin. Jopa niin, että maan silloinen kuningas Kustaa V kirjoitti asevelihenkisen kirjeen Hitlerille. Ilman malmia Ruotsin tie olisi ollut Norjan tie, jossa maa joutuu natsein miehittämiseksi. Samoilla vuoiskymmenillä maa harrasti voimaperäisesti kallon mittausta ja rotuluokittelua. Mieleltään järkkyneitä lähettiin...

2213. Natsit ja pohjoismaat

     Natsivalan murtuminen ei sujunut kauniisti ja johdonmukaisesti Pohjoismaissa. Jopa Ruotsin kuningas sekaantui siihen poikkeavalla tavalla lähettämällä henkilökohtaisen kirjeen Hitlerille kiitellen häntä Stalinin hirmuhallinnon lyömisestä. Quisling oli äärioikeistolaisen Nasjonal Samlingenin johtaja ja hänestä tuli Hitlerin nimittämä Norjan fuhrer. Narvikin valtauksen jälkeen kesällä 1940 se toimi tärkeänä satamana rautamalmilähetyksinä Saksaan.  Yksittäisissä taistelluissa norjalaiset menestyivät ja olivat sitkeitä, mutta kokonaistasolla sotavoimat olivat huonosti johdetut.      Norjalaisilla oli melko hyvä aseistus ja miesmäärä torjumaan natsien hyökkäystä. Se miksi maa ei ollut riittävä valmis kohtamaan natseja, johtui suurelta osin Englannin, Churchhillin vankasta uskosta, että Hitler ei uskalla meritse hyökätä maahan. Oilihan Englanti mahtava merivoimavaltio.     Jälkeen päin voidaan sanoa Ruotsin toimineen tiiviissä yhteistyössä N...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *