Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella finanssiala merkityt tekstit.


2792. Suppea sanavarasto ja laaja takamus

Jälkipörssi oli aamulla hurjalla tuulella vaatien palkka avoimuutta. Muutenkin oli noloa katsoa, kuinka Heikki Pursiaisen ja Piia-Noora Kaupin  maalittivat uutta tulijaa bloggeri Juulia Thurenia. Thuren vain kohotti moitteetonta ryhtiään entisestään ja käänsi ajatuksensa myötätuntoisuuden taajuudelle ja visersi. – Miehet ovat parempia palkka neuvottelijoita kuin naiset. Pursiaisen olisi pitänyt huomata tämä wokotteleminen. Se kumpusi nuoren tulijan rohkeudesta puutua miesten asioihin. Mutta mies istui vain lätsä päässä kuten lätsä Pekka Päivärinta Suomi-Ruotsi maaottelussa 1970-luvulla. Kesken juoksua Lätsä Pekka pysähtyi katselemaan, missä ruotsalaiset ovat.  Niin teki nyt   Piia-Noora Kauppi etsiskellessään katseellaan, missä show-ohjaaja on. Ohjaajan tähystämisen sijasta Kaupin olisi pitänyt olla hiljaa, koska Pursiainen oli kysymäisillään, mistä Kaupin lafkan finansseihin on tullut kauheat määrät ruplia. Kauppi ajatteli hipi hiljaa muiden kuulematta, että ne luulevat ...

2393. Hallitus loistaa

     Nyt on syytä antaa kiitosta hallitukselle ja Leuka Virtaselle, vaikkei vielä voida kaikella varmuudella sanoa meneekö kaikki putkeen. Hallitus ojentaa kätensä yrityksille, työtekijöille, kunnille ja myös perheille. Noin 15 miljardin euron paketti ei ole rahan jakamista, vaan se kohdistetaan olemassa olevien menetelmien ja prosessien kautta apua kaipaaville. Tulevilla ratkaisuillaan hallitus mahdollistaa, että pankit, Finnvera, Suomen Pankki, Elyt, Kela, työttömyyskassat ja vakuutuslaitokset voivat määräaikaisten asetuksien turvin toimia nykyistä joustavammin finanssi- ja resurssitoimenpiteissään helpottamaan asiakkaan  asemaa tässä kriisissä. Tutkija sanoisi, että mainittujen instituutioiden responsiivisuus (asiakkaan tarpeiden mukainen) asiakkaita kohtaan tulee kasvamaan. Esimerkiksi irtisanominen helpottuu, mutta vastaavasti karenssia ei ole, pankkien vakavaraisuussääntöjä löysennetään ja Finnveran valtuuksia ja valtiontakauksia lisätään.      R...

1673. Kokoomukselta taas propagandaa

     Toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mukaan (IL-verkkolehti 5.10) patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH) ollaan perustamassa ajantasainen rekisteri pörssiosakkeiden omistuksista. Rekisteri olisi valmis 2018.      PRH:n uudella rekisterillä olisi tarkoitus listä avoimuutta, kun siirrytään kokoomuksen ajamaan hallintarekisterijärjestelmään, joka muutoin salaisi omistajuuden. Valtiovarainministeriön viime syksyisessä hallintarekisteriesityksessä tämä elementti puuttui. Nyt avoimuusvika siis korjataan näin näppärästi. PRH ei tiedä asiasta mitään.      Suomessa on noin 600 tuhatta osakesäsäätäjää päivittäisten tapahtumien ollessa tuhansia. Ne ovat hajautuneet kotimaisiin pankkeihin, joissa kussakin on omat toisiinsa sopimattomat korkean turvallisuusluokan ict-sovellutukset. Sellaisen ict-sovelluksen rakentaminen, jossa kansalainen voi netin avulla seurata omistuksia, kestää noin kymmenen vuotta kustannusten ollessa kymmeniä miljoonia...

1534. Stubb kuuluu ns. ”Haglund-natoryhmään”

     MTV3:ssa oli eilisiltana neljän suurimman puolueen puheenjohtajien vaalitentti. Väistämätön johtaa toisen väistämättömyyteen, sillä kun suuriakin puolueita on paljon, radikaaleja irtiottoja ei uskalleta tehdä hallituspaikan menettämisen pelossa. Tämä oli keskustelun yleissävy      Kaikki puheenjohtajat onnistuivat retorisesti hyvin, Stubb parhaiten. Hänen ongelmansa on finanssi- ja talousasioiden hallitseminen silloin, kun pitäisi esittää nopeassa tempossa yksityiskohtaisia luetteloita ja päättelyketjua.   Aina jäi jotain uupumaan ja piti peesata muita. ”Lisää kilpailukykyä ja veroja alas”, ei yhteydessä riitä. Pienoinen kompurointi on ymmärrettävää, koska sisäpolitikka ei ole hänen vahvin alueensa. Älyssä ei ole vikaa.      Sipilän argumentointioli oli vakuuttavinta. Jopa niin vakuuttavaa, että hän jo ennen kysymystä torjui vetäjien väittämän keskustan maakuntaverosta. Joka tapauksessa jäi tunne, että vaikka mistä tahansa...

1460. Tullin pääjohtajan vakava huomautus

     Ministeri Räsäsen Tullin pääjohtaja Hartikaiselle antama vakava huomautus-episodi on sama kaliperia kuin äiti huomauttaa isoa tuhmaa poika rumasta käyttäytymisetä ja tämä lupaa ja vannoo olla jatkossa kiltti.      Suomen virkamiessanktiot eivät oikein tunne suullista vakavaa huomautusta, kirjallisen varoituksen kylläkin. Mikä ero on vakavan huomautuksen ja huomautuksen välillä? Se on sama ero kuin, mikä on: pääsy ehdottomasti kielletyn ja pääsy kielletyn välillä.      Tulli on Suomen valtion tärkeimpiä virastoja. Se kuuluu niin sanottuun kovaan hallintoytimeen. Se valvoo kaupallisen tavaraliikenteen sisältöä ja tuonnin fiskaalisia perusteita, kerää veroja, valvoo luvatonta tuontia ja tuontielintarvikkeiden laatua.      Sen johtamiselta vaaditaan erityisesti moniosaamista. Erityisesti siinä korostuvat tullialan ja finanssisektorin hyvä tuntemus, hyvät esimiestaidot, johtoryhmätyön hallinta ja verkottuminen m...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *