Pitkän ojankaivuun rupeaman jälkeen mieleen ensimmäisenä ei tullut alkaa nostelemaan pellon keskelle kasattuja kiviä. Ehkä tässä pienessä yksityiskohdassa avautuu yksi näkymä siihen, miksi puntteja nostellaan ja selkä- ja vatsalihaksia lankutetaan. Joku varmaakin muistaa, milloin kaksi kolmikymppiset alkoivat puhua salille menemisestä. Vanhempi jermu ei kehdannut kysyä, että minne helvetin salille. Työnteon siirtyminen raskaista kehon ponnisteluista aivojen rääkkäämiseen on tietenkin loogista yhteiskunnassa tapahtuvan koneiden vallankumouksen kaapattua fyysiset työt itselleen. Meille ei jää välttämättä käteen työttömyyden ja teknologian puristuksessa muuta kuin ulkonäkömme ja puheemme. Yhä vimmatummin on lankutettava ja esiteltävä ulkonäköään, jos ajatusmaailma ei tuota ympäristöön passaavaa ja ympäristön arvostamaa puhetta. Toinen mahdollisuus on liittyä porukoihin, joihin nykyinen puhetuotanto sopii ja jättää puntit rauhaan. Kukin tehkööt valintansa. Jätetään raihnaisen miehen il...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)