On selvää, että tunteet ovat pomojamme. Rationaalinen minä yrittää tikittää rinnalla, mutta tunnepomo saattaa usein päättää mitä teemme. Enimmäkseen tämä marssijärjestys on hyvä. Se tekee elämästä elämän. Tunnejärjestelmämme ei synny tyhjästä, vaan sitä muovaavat vahvasti koko elämämme ajan ympäristö ja siitä tulevat vaikutteet ja impulssit. Tämä on hyvin salakavalaa, sillä luulemme tunteiden olevan oma asiamme ja jopa omistavamme ne. Täytyy kuitenkin huomata, että syvien tunteiden syntyminen muistuttaa tiedon syntymistä. Harvoin tieto on yksittäisen henkilön idea, vaan se puhkeaa esille yhteiskunnallisissa prosesseissa. Tunteisiin perustuvat uskonto ja nationalismi ovat kova aisapari. Ne muodostavat monessa maassa yhteiskunnan moottorin. Tällaisella voima-aparaatilla saadaan myös valtavia tuhoja aikaan. Niiden vaarallisuutta lisää se, etteivät ne tottele ja välitä rationaalisuuden syleilyistä. Päi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)