Jokseenkin eri meiltä voidaan olla eläkejohtamisen asiantuntija M. Rantaman 18.6 HS:ssä olevan jutun kanssa eläkkeelle siirtymisen aiheuttamasta hulabalosta työyhteisöön. Kokeneen työtekijän arvo tunnustetaan eikä sen antaminen kaipaa mitään erityisperusteluja. Tämä perustuu kokemukseeni noin 30 työyhteisöstä. Työntekijä saa hyvin pitkälle päättää itse, millaisin seremonioin hän lähtee. Joku tarjoaa työpaikka kahvit, toinen haluaa ruusun pöydälle, jotkut pyytävät lasilliselle paikalliseen, eräät vain korrektisti hyvästelevät. Pitää kyllä paikkansa, että joidenkin lähtijöiden ympärille on rakennettu, jos mikinlaista ohjelmaa, mutta nämä ovat poikkeuksia. Lähtökohtana on, että pitää kunnioitta eläkkeelle siirtyvän tahtoa.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)