Jokseenkin eri meiltä voidaan olla eläkejohtamisen asiantuntija M. Rantaman 18.6 HS:ssä olevan jutun kanssa eläkkeelle siirtymisen aiheuttamasta hulabalosta työyhteisöön. Kokeneen työtekijän arvo tunnustetaan eikä sen antaminen kaipaa mitään erityisperusteluja. Tämä perustuu kokemukseeni noin 30 työyhteisöstä. Työntekijä saa hyvin pitkälle päättää itse, millaisin seremonioin hän lähtee. Joku tarjoaa työpaikka kahvit, toinen haluaa ruusun pöydälle, jotkut pyytävät lasilliselle paikalliseen, eräät vain korrektisti hyvästelevät. Pitää kyllä paikkansa, että joidenkin lähtijöiden ympärille on rakennettu, jos mikinlaista ohjelmaa, mutta nämä ovat poikkeuksia. Lähtökohtana on, että pitää kunnioitta eläkkeelle siirtyvän tahtoa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti