Nyt puoluekokousten aikana kuulee poliittisen retoriikan
kaikessa vivahteissaan. Ulkopuolisesta tuntuu niiden paatosta ja asialle omistautumista
kuunnellessaan, että siinä on kyse joidenkin elämästä. Puheissa kulkee aina
yksi ja sama psyykkisen vieraanvaraisuuden juonne. ”Tulkaa meidän joukkoihimme,
ajamme etujamme, meitä on monta, me jaksamme pitää puolianne vaikeiden aikojen keskellä”.
Sanoitus vaihtelee, mutta sisältä on sama. Olisi kiinnostavaa tietää, miten ja
miksi ja millaisten vaiheiden kautta ihminen tulee tällaiseksi tietyn ryhmän
tavoitteisiin yhtyvä ja ainakin sanallisesi ryhmän kaikkivoipaisuuttaa puolustava
jäsen. Epäilijälle tulee mieleen, että näin sitoutuessaan ihmisestä tulee
puolueisiin kuulumattomineen silmissä erikoinen ja kokouksissa yllättäviä kantoja
laukova ihminen. Onko hän aito missään kokoustilanteessa?
Kokemus avasi silmiä tällaisesta käyttäytymisestä. Se
tapahtui, kun olin pääsihteerinä valtioneuvoston projektissa, jonka tehtävä oli
kehittää valtioneuvoston budjettiohjauista, siis kehysmenettelyä ja tulosohjausta.
Ryhmään pullahti siiän yllättäen sosiaali- ja tervysministeriön korkea virkamies, joka oli erään suuren puolueen aktiivi
jäsen. Aluksi ihmeteltiin hänen muista jyrkästi poikkeavia puheenvuoroja. Osa niistä
oli täydellisesti asiaan sopimattomia ja osa niin puolueen etuja ajavia, että loppuraportin
kirjoitin itse puheenjohtajan sinuksella. Myöhemmin tämä virkamies oli
osallisena jossain valtion tukien käytön sotkuissa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti