Nyt puoluekokousten aikana kuulee poliittisen retoriikan
kaikessa vivahteissaan. Ulkopuolisesta tuntuu niiden paatosta ja asialle omistautumista
kuunnellessaan, että siinä on kyse joidenkin elämästä. Puheissa kulkee aina
yksi ja sama psyykkisen vieraanvaraisuuden juonne. ”Tulkaa meidän joukkoihimme,
ajamme etujamme, meitä on monta, me jaksamme pitää puolianne vaikeiden aikojen keskellä”.
Sanoitus vaihtelee, mutta sisältä on sama. Olisi kiinnostavaa tietää, miten ja
miksi ja millaisten vaiheiden kautta ihminen tulee tällaiseksi tietyn ryhmän
tavoitteisiin yhtyvä ja ainakin sanallisesi ryhmän kaikkivoipaisuuttaa puolustava
jäsen. Epäilijälle tulee mieleen, että näin sitoutuessaan ihmisestä tulee
puolueisiin kuulumattomineen silmissä erikoinen ja kokouksissa yllättäviä kantoja
laukova ihminen. Onko hän aito missään kokoustilanteessa?
Kokemus avasi silmiä tällaisesta käyttäytymisestä. Se
tapahtui, kun olin pääsihteerinä valtioneuvoston projektissa, jonka tehtävä oli
kehittää valtioneuvoston budjettiohjauista, siis kehysmenettelyä ja tulosohjausta.
Ryhmään pullahti siiän yllättäen sosiaali- ja tervysministeriön korkea virkamies, joka oli erään suuren puolueen aktiivi
jäsen. Aluksi ihmeteltiin hänen muista jyrkästi poikkeavia puheenvuoroja. Osa niistä
oli täydellisesti asiaan sopimattomia ja osa niin puolueen etuja ajavia, että loppuraportin
kirjoitin itse puheenjohtajan sinuksella. Myöhemmin tämä virkamies oli
osallisena jossain valtion tukien käytön sotkuissa.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti