Ylen aamu TV:ssä työmarkkinakonkarit Rolf Sund ja Miina Helle ottivat tulisesti yhteen niin, että pärskeet löivät Niinistön portaille. Sund piti EK:n nyt jyräämää ay-kenttä suitsevaa hallituksen kuripolitiikkaa paluuna 1950-luvun ilmapiiriin ja sen aikaisiin työntekijöitä nujertavaiin asetelmiin. Vaikka Sund yritti kuinka hieman epäuskottavastikin tuoda istunnon pöytään talonrakennuksen laman ja sen syventämät näkymät työllisyyteen, Helle ay-liikkeestä takinkäännöksen työnantajan leiristä pääoman puolelle tehneenä yritti jurnuttaa Sundin kiristysväitteet nurin. Helle oli selvästi varautunut tuomaan esille ns pohjoismaisen työehtojen ja palkkauksen sopimismallin. Sund osoitti ilmeillään, ettei se pidä Helteen tyylistä uhkailla ja pitää näkymättömästi hihassaan Orpon hallitusohjelman työmarkkina poliittista osiota. Kummankin keskustelijan sanojen välissä pursui piilotettu hämmästely perussuomalaisten takinkäännöksestä astua työnantajain puolelle. Sund oli kysymäisillään, onko PS ott...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)