Hoitopaikan tivaaminen kunnalta oli kuin punaisen lipun heiluttaminen ennen räjähdystä. Se johti joskus vähän huvittavaankin, mutta toisaalta irvokkaisiin tilanteisiin. Äitini karattua kunnan silloin korjauksen alla olevalle valtatielle, dynamiittimies karjui, että ampu tulee, ampu tulee, äitini kuuli ja luuli, että auto tule, auto tulle ja oli menettää henkensä. Antero Mukka kirjoitti aamun lehdeää ansiokkan k olumnin aiheesta. Olin mukana melko läheisesti isäni, vaimon isän ja äitini vanhushoidossa. Kuollessaan heidän keksi-ikänsä oli 92 vuotta. Hallituksen linjaus1990-luvulla lopettaa silloiset ”kunnalliskodit” näkyi räikeästi yrityksissäni järjestellä heille hoitopaikkaa. Soittamiset kunnan sosiaalitoimen virkailijalle olivat kuin miekkailua sen puolesta, ettei onko isäni tarpeeksi sairas ja kylliksi vanha. – Mieshän pysyy omin voimin pystyssä ja näyttää muutoinkin terveeltä. Isä oli kalman kalpea horjuessaan vieressäni. Virkailija ei milloinkaan puhunut isälle mitään, vaikka i...