Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vanhuus merkityt tekstit.


2639. Hän salasi huolellisesti tyytyväisyytensä, sillä kateus on ansaittava

Päivän HS:ssä Annukka Mutanen otti laajan horisontin urheilun ja sen merkityksen tarkastelussa. Asiaa voi lähestyä myös alhaalta ylöspäin yksilön näkökulmasta. Nuorena harrastin kymmenkuntaa eri lajia, ei kuitenkaan hiihtämistä. Tämä laji jäi totaalisesti pois joutuessani sitä tekemään pakon sanelemana yhdeksän ja kymmenen vuotiaana koulupäivän lopusta ilta hämärään. Muutettuani kirkonkylään arsenaali laajeni luistelusta painon nostoon. En ollut huippu-urheilija, vaikka pääsin SVUL: leiritykseen. Joka tapauksessa pystyin kehittämään kehoani monipuolisesti. Tämä voi haiskahtaa itsekehulta, mutta urheilijan olin tavallinen taavi. Taaviudesta huolimatta myöhemmin urheilusta koitui minulle monia hyötyjä. Sen ansiosta armeija-aikanani sain viikkojen lomaa kilpailu matkojen takia ja ennen kaikkea jotokset eivät rasittaneet juuri mitenkään. Urheiluajalla tutustuin moniin lajinsa huipulle tähtääviin kavereihin. Vanhuudessa hyödyt ovat todella merkittäviä. Luun tiheysmittaus voi päätyä tu...

2524. Kysymyksiä vanhusten vahinkoilmoituksen laatimisesta vakuutusyhtiölle

Jos vakuutusyhtiöön soittaa , kuuluu reippaasti : ”Heippa meillä on meno päällä, soitathan uudestaan.” ”Heippa meillä on meno päällä, soitathan uudestaan.”   Lopuksi tulee kommentti, että huomasithan, että meillä voi asioida sähköisesti. Sitten vaan kirjautumaan   pankkitunnuksilla,   jos sellaiset vain ovat.   Jos ovat, kysymysralli jatkuu rastiruutuun periaatteella: kuka olet, misä asut, missä tapahtui, mitä, miten, oletko liikuntarajoitteinen, todistajat, olitko humalassa, korvaako joku muu taho,   selosta tapahtuma, lisää kuva, jne. Jos joku kohta jää täyttämättä, hakemukseen tulee bumerangi, eli asia ei mene eteenpäin koneella, koska joku aiempi kohta on virheellisesti täytetty. Valokuvan puutteessa vanhus menee kuvaamaan vahinkoa.   Utopiaa, millä kuvaa, no kännykällä, jos on ja osaamista, tai hankkii jonkin, joka osaa. Kuva tulee sähköpostissa, jos sellainen on, muutoin kuvaa ei tule. Jos on s-posti niin, miten saada se hakemuksen liitteeksi? ...

2432. Kuntoilua pitää osasta löysätä ikän karttuessa

     Yksinkertainen totuus, mutta aiheellinen. Yhdestä tapauksesta ei voi vetää yleisiä johtopäätöksiä. Hyvä. Kerron kuitenkin oman havaintoni, jonka muutamat ystäväni vahvistavat. Urheilin ja kilpailin aktiivisesti 23 ikävuoteeni saakka. Viimeisin tulos saattoivat olla puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa  neljäs sija moukarinheitossa Kokkolassa 1963 . Sen jälkeen kuntoa riitti nelikymppiseksi saakka, kunnes vasta kuusikymisenä aloin kuntoilun. Viime vuosina olen havainnut, että pitää supistaa viiden kilometrin lenkkiä vähitellen kilometriin ja tehdä se useammin kuin pitempi lenkki.      Oma kokemukseni on, että kuntoilua kannatta harjoittaa koko elämän ajan, mutta täytyy löytyä joko itseltä tai viisaamman sanomana neuvo, että löysää hyvä veli lenkin pituutta kilometriin, kun omatkin kilometrit näyttävät isoja lukuja. Uskon, jos aika suo, lyhentäväni lenkkiä vuosi vuodelta tai kuntoilevani vaikka lattiajumpalla mahdollisimman pitkään liikkumisen hel...

587. Ylpeä vanhuus

Tänään aamun tv:ssa rahoituksen professori Vesa Puttonen esitti mielenkiitoisen näkemyksen. Toimittajan kysyessä pitäisikö vanhusten itse rahoittaa vanhuutensa hoidon professori vastasi: ”Ihmisen pitää olla ylpeä siitä, että voi hoitaa asiansa loppuun saakka.” Lausunnon käänteinen tulkinta voisi olla, että  ihmisen pitää hävetä, kun pitää pyytää julkiselta vallalta apua pärjätäkseen elämässään maaliin asti. On myönnettävä, että tällainen tulkinta on hieman provosoiva. Kannattaa huomata, että yläluokalla on varaa hoidattaa itseään miten haluaa. Sekin tähdellistä havaita että, mitä enemmän ihminen on koulutettu, sitä enemmän hän osaa vaatia julkiselta sektorilta oikeuksiaan ja hänelle kuuluvia palveluja. Siinä ei ole mitään väärää. Pienituloisuus periytyy voimakkaimmin pienituloisimman ryhmässä. Tämän osoittaa suomalaistutkijoiden tuore artikkeli (HYO-lehti, 1/2014). Jos tällaiseen ryhmään kuuluva ihminen joutuu laitoshoitoon, julkinen valta vie hän kaiket varansa hoitokulujen kattam...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *