Eilen A-studiossa ke Saramo, tj Tujunen ja E. Aho keskustelivat, miksi suuret poliittiset hankkeet epäonnistuvat ja päätöksenteko takkuilee. Aho esitti, että hankkeiden toteutumista vaikeuttavat poliittisten avustajien häärääminen nimisterien esikunnissa, hallituksen strategisen näkemyksen vajavaisuus ja median toiminta. Komiteatyön vähäisestä käytöstä myös puhuttiin. Keskustelussa pääpiirteittäin yhdyttiin Ahon näkemyksiin.      Heti aluksi täytyy muistaa, että ministeriöjärjestelmässämme vallitsevat keskipakoisvoimat ovat niin suuria, että ne repivät ja työntävät koko yhteiskuntaa koskevia suuria hankkeita luonnontieteellisellä varmuudella erilleen kohti kutakin ministeriötä. Koska tämä on ihmisten luomaa vetovoimaa, se voidaan kumota myös ihmisvoimin.       Keskusteluryhmä puhui näkemyksen merkitystä. Se on relevanttia, mutta ei ytimeen osuvaa. Isot poliittiset hankkeet kaipaavat tietenkin näkemystä ja siitä johdett...

Hallitus on kinkkisessä tilanteessa vajepakettinsa kanssa. Mutta itsepä krillille meni. Kuntareformia, sote-uudistusta ja  muita rakenteellisia  epäkohtia sen olisi pitänyt jo hallituskauden alussa alkaa vimmatusti takoa uunista läpi. Nyt tosi asia on, että jälkijättöisiä välttämättömiä hankkeita ei voida kerta rysäyksellä toteuttaa vuonna 2015, eikä minään muunakaan vuonna. Niinistö sanoi Sotshissa, että hallituksen ei pidä päättä asioista, tarkoittaen em. hankkeita, joista se ei voi itse vastasta. Yleisellä tasolla Niinistön lausuma ei välttämättä päde.  Esimerkiksi päihdeäitien pakkohoito voitaisiin toteuttaa heti, mutta joku poliittinen jarru hidastaa ministeri Huovista. Asiaan liittyvän lain vastuut ja vaikutukset olisivat erittäin positiivisia ja myös  pitkäaikaisia. Sen sijaan vajepakettisotku on hallituksen itsensä keittämä pohjaan palanut soppa. On hyvän maun vastaista tarjoilla tätä  soppaa uudelle hallitukselle. Se kyllä tietää millaista soppaa al...

Tässä vuosisadan uudistukseksi mainostetussa hankkeessa näkyy sen voimakas poliittinen luonne. Se on jo toimeksiannossa ja tietysti vaikuttaa lopputulokseen. Tästä syystä raportin   pätevyyden arviointia on vaikeaa tehdä puhtaasti hallintorationaalisin perustein. Raportin esityksessä ei myös kannata tässä vaiheessa tarkastella kuin sen ydintä: miten Suomessa tulevaisuudessa ylipäätään järjestetään terveys- ja sosiaalipalvelut. Muiden muassa Petteri Orpo on korostanut, että hallintomalli on vain väline tuottaa palveluja, palvelujen saanti on tärkeintä. Ongelma on siinä, että hallintomalli ja palvelujen saanti on niin sidoksissa toisiinsa, että hallintomallin analysointi on jo ensi vaiheessa on nostettava keskiöön. Tilanteen ongelmallisuutta lisää se, että oppositiossa oleva keskusta on esittänyt hyvin toteuttamiskelpoisen mallin, joka ei poliittisista syistä kelpaa hallitukselle. Jos osoitetaan järjestämisvastuuta jollekin taholle, kuten raportissa on tehty, pitää anta...