Noin 40 tuhatta nuorta on kotona vailla opiskelua ja työtä. Osa heistä ei saa mitään tukea, osa käy sossusta tinkaamassa rahaa. Nuoristotakuu ei pure heihin. Heihin kannattaa soveltaa Klagenburgin ylioipiston menetelmää oppilaiden parityöstä (Yliopisto-lehti). Sillä saattin dramaattista parannuksia tuloksiin. Nuoria työttömiä ja opiskelemattomia kehoitettaisin puolipakolla tarttumaan nuorisotakuun antamiin mahdoillisuuksiin. TE-toimisto tai kunnan soisaalityö huolehtisi parijaosta. Parilla olisi joko siviilimentori tai viranomaisohjaaja. Parityöskentelyn ydin on siinä, että kaksi nuorta joutusivast aluksi mentorin avulla ainakin keskenään miettimään tulevaisuuttaan ja pari näkisi, mitä ympärillä lähellä koulutusta ja työelämää tapahtuu, ylensä miten työelämä yleensä toimii. Parhaassa tapaukseesa osapuolet innostuisivat tosissaan löytämään ja käyttämään nuorisotakuun elementtejä hyväkseen.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)