Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella klaukooma merkityt tekstit.


2580. Silmänpaine normalisoitui kokeilemalla omatoimisesti kahden eri tipan sekoituksia

Tässä seikotus tarkoittaa, että sekoitettiin vain kahta ei eri tippaa kerrallaan.   Muutoin vaihtoehtoja olisi tullut liian paljon. Sairastuin silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää erilaista kerrallaan tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota. Eräänä iltana katellessani yöpöydän silmätippa pulloriviäni, mieleeni välähti, mitä jos kokeilisin kahden eri puollon tippa yhtä aikaa. Jos yksi kahden tipan sekoitus ei auta, mitä jos kokeilisin kaikkia seitsemän pullon kahden tipan sekoituksia. Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *