Suomen hiihtäjien menestystä arvioidessa usein nostetaan pöydälle Norjan menestyminen. Päävalmentaja mainitsi hurjan vertauksen Norjan hiihtäjiksi rekisteröityvien määrässä 300 tuhatta Suomen vastaavan luvun ollessa muutama tuhat hiihtäjää. Tämä on tietenkin pätevästi lausuttu, mutta suurin syy Norjan menestymiseen on sen käytettävissä olevat valtavat öljyrahat, mutta mennyt yleisurheilukausi osoitti maan pärjäävän myös lähes jokaisessa kenttä- ja juoksulajissa.   Kuuden parhaiden joukoissa vilisi norjalaisia. Taas kerran on kyse resursseista. Meidän resurssimme päinvastoin suppenevat yleisen talousahdingon seurauksena. Suomen on tarkasteltava ennen kaikkea kriittisesti resurssien käytön organisatorisia kohteita. Näyttää siltä, että meillä on kasaantunut turhan takia epäkurantteja resursseja ylätasolle niin, etteivät ne palvele menestyksen kynnyksellä olevia. Tämän seurauksena moni huipulle pyrkivä lopettaa. Ongelman ratkaisemisessa resursseja voitaisiin siirtää ylätasoilta alas....

Itse jouduin viettämään monivaiheisen ja -käänteisen lapsuuden. Synnyin sota-aikana. Se ei olut mitä tahansa aikaa, vaan alle kymmen vuotiaana näin ja koin, miten rankasti sota muutti asuinpaikkani tunnelmaa kärsimyksiin asti. Isäni jouti suoraan asepalveluksesta talvisotaan ja jatkoi sotimistaan Lapin sodassa vuoteen 1945 kesään asti. Sodan päätyttyä hän meni suoraan Helsinkiin minulle tuntemattomaksi jääviin tehtäviin. Myöhemmin sain tietää, että ainakin hän työskenteli Valtiollisessa poliisissa. Tutustui isää vasta 60-luvulla. Varhaislapsuuteni vietin isäni kotitalossa, joka oli suhteellisen varakas.   Kiitos siitä isoisäni Kallen ja isän äidin Hiljan30-vuotista Amerikan tienistejä. Näillä he rahoittivat maatilansa Pennalan. Minä asuin Pennalassa 10-vutiaaksi asti, kunnes vanhempani virallisesti erottua joudin asumaan äidin kotitalossa Harmaalassa. Siellä 10-vutiaan mielestä vallitsi synkkä ja harmaa vaiteliaisuus äidin kolmen veljen viljellessä Harmaalan talon maita elannon...

Eino  Leinon sanoin ”Öinen lehto, lapsen kehto siinä on lapsosen hyvä.…”  Jätetään loppu maamme hiihdolle. Eli Suomen hiihdon taso on samaa luokkaa, kuin aamun luonto ohjelman tekninen toteutus. Se jäi jumputtamaan pääsemättä eteenpäin ”Laajat Tiibetin jää ylängöt ovat hyviä.  ” Jos legendaarinen Paavo Tiilikainen olisi hengissä selostamassa, hän olisi lausunut: ”Olemme kymmenien tuhansin joukoin kokoontunut jatkamaan Suomen, isiemme ja menneiden hiihtosankarien perinteitä voitosta voittoon”. Hetken päästä Paavo rapisutellut papereitaan ja ihmetellyt, kuka koronaus tuo ranskalain Carara on. Nyt ei tarvitse kummastella ranskalaisten menestystä.    Iiro Niskanen täyttää ainoana meidän menneiden hiihtosankarien mittapuut. Hän voitti 15 km:n perinteisellä, mutta maamme muiden edustajien sijoituksista ei ole tietoa, ei edes valta medioissa. Maamme naisten hiihdon kärkinimi uhosi pudottuaan sprintin eristä ulos, että lauantaina näytetään, miten suksi kulkee. Kulki se ...

Nuorena olin innokas yleisurheilussa melkein lajissa kuin lajissakin, mutta erityisen tärkeä minulle aikoikaan oli mokuakin heitto. Isovanhempien maatila tarjosi lääniä heittä pelloilla, talvisin jäällä, melkein missä tahansa aukeilla paikoilla. Heti koulusta tultuani otin moukarin käteen ja lähdin heittohommiin joko urheilukentälle, isovanhempieni laajalle pihalle tai raviradan keskiössä olevalle pellonnokareelle. Oli väistämätöntä, että syntyi eripuraa pesäpallomiesten kanssa moukarin loksahdellessa kentän pintaan saaden aikaa kymmeniä kahden nyrkin kokoisia monttuja. Kerran moukarin varsi katkesi kriittisellä hetkellä moukarin singotessa maata pitkin alas jokitörmää uimareiden sekaan. Uimassa ollut kaverini kertoi, että moukari molskahti niin nätisti, ettei sitä juuri huomannutkaan. Joka tapauksessa sille reissulle moukari jäi. Yhtenä kesäpäivänä heittoni lähti aitan yli arvokkaan ayrshire lehmän vatsan alle. Onneksi ei osunut lehmän sen jatkaessa syömistään touhuistani välittämät...

Eino  Leinon sanoin ”Öinen lehto, lapsen kehto siinä on lapsosen hyvä.…”  Jätetään loppu maamme hiihdolle. Eli Suomen hiihdon taso on samaa luokkaa, kuin aamun luonto ohjelman tekninen toteutus. Se jäi jumputtamaan pääsemättä eteenpäin ”Laajat Tiibetin jää ylängöt ovat hyviä.  ” Jos legendaarinen Paavo Tiilikainen olisi hengissä selostamassa, hän olisi lausunut: ”Olemme kymmenien tuhansin joukoin kokoontunut jatkamaan Suomen, isiemme ja menneiden hiihtosankarien perinteitä voitosta voittoon”. Hetken päästä Paavo rapisutellut papereitaan ja oli ihmetellyt, kuka koronaus tuo ranskalain Carara on. Nyt ei tarvitse kummastella ranskalaisten menestystä.    Iiro Niskanen täyttää ainoana meidän menneiden hiihtosankarien mittapuut. Hän voitti 15 km:n perinteisellä, mutta maamme muiden edustajien sijoituksista ei ole tietoa, ei edes valta medioissa. Maamme naisten hiihdon kärkinimi uhosi pudottuaan sprintin eristä ulos, että lauantaina näytetään, miten suksi kulkee. Kulki...

Pitääkö Norjan menestymistä Trondheimin MM-talvikisoissa ihailla? Yleisesti ottaen tietenkin pitää, koska pieni maan menestyy saaden lajissa kuin lajissa kaksoisvoittoja ja jopa kolme ensimäistäsijaa. Ja maa on väkiluvultaan Suomen kokoluokkaa. Siis ihme maa. Tarkemmin ajatellen asialla ei nyt kääntöpuolta ole, mutta merkittävä taustatekijä menestykseen vaikuttamassa on. Ensimmäisenä tulee mieleen norjalaisten hullaantuminen talvilajeihin. Mutta tarkemmin ajatellen se ei oikein riitä selitykseksi, sillä on Suomikin ihastunut hiihtoon ja mäkihyppyyn. Tässä kohtaa minun mieleeni nouse aina 50 vuoden aikainen tapahtuma, jossa oli pohjoismaiden tutkijoiden kanssa seminaarissa Oslossa ilta keskusteluissa norjalaiset valittelivat huono talvilaji menestystä eikä kesälajeissakaan ollut hurraamista, ja urheilumäärärahat olivat tiukassa. Muutaman vuoden jälkeen maan rannikkoveistä löydettiin öljyä Norjan alkaessa tämän ansiosta vähitellen rikastua. Nyt maan öljy- ja kaasusäätiön varat kä...

Valtion ja kuntien yksiköt olivat pitkään monopoliasemassa kukin omalla tontillaan. Tämän luonnollisena seurauksena uusi johto kukin vuorollaan omaksui monopoliasemasta kumpuavat johtamistavat, -menetelmät, -tyylit ja -arvot. Niistä tuli julkishohtamisen yhteisiä piirteitä ja lopuksi yhteistä perinnettä ja perintöä. 1980-luvun lopulta lähtien valtio ja kunnat ovat  alkaneet siirtyä konsernijohtamismallin ja yhtiöittämisen hyödyntämiseen sekä tulosjohtamiseen.  Niissä on esiintynyt erilaisia ongelmia kuten kustannustietämättömyys, tulosvaatimusten epämääräisyys ja palkitsemisen ja sanktioiden sekä valvonnan puutteet, mutta yleisilmeenä on ollut onnistuminen. Myöhemmin tuottavuuden nostaminen näkyi ja näkyy karuimmillaan henkilömäärien rajuina vähennyksiä ja menojen summittaisina leikkauksina.       Tässä muutoksessa johtajien on ollut pakko muuttaa johtamistapaansa ja välineistöään tuloshakuiseksi. Toiset ovat onnistuneet ja vähemmän onnistuneita on sii...

Saahan se mennä tunteisiin, muttei järkeä sen pitäisi viedä. Tämä viisaus tuli mieleen katsellessa  Ylen aamu TV:tä  Siinä Jan Vapavuori ja Valentin Kononen ottivat mittaa olympia menestyksestä (menestymättömyydestä). Hieman ihmetytti Vapaavuoren aggressiivinen asento ja asenne, joka lähti jo hänen fyysisestä habituksestaan. Jo istuma-asennosta selkä irti selkänojasta valmiina syömään kaiken uhkaavan kertoi mitä tuleman pitää. Tämä sopii huonosti tulevan olympiakomitean johtajan ihmislähtöiseen mutta tavoitteelliseen johtamisrooliin. Sen sijaan Kononen oli rauhallinen. Jo ulkoista olemuksensa huokui levollinen mies. On vaikeaa mennä Vapaavuoren pään sisään, mutta painaako miehen mieltä mitalien puute, vai steppaako mies itseään uudelleen valinnan puolesta. Kumpikin peräänkuulutti ilon kautta menemisen puolesta. Vapaavuoren esiintyminen ei tuonut tälle katetta. Pikemminkin tuli mieleen tiukan ilmapiirin metodi. Konosen vaatiessa tuolien vaihtamista komiteassa Vapaavuori sivuttu...

Hän oli jo pikkupojasta lähtein innokas naavan kerääjä, johon hän sai innostuksen isoisän tavasta kertoa sotajuttuja, joka päätyi aina naamioitumiseen mastoon naavan avulla. Päästyään kansakoulu kolmannelle luokalle hän innostui välitunneilla kiskomaan tyttöjä leteistä, mikä myöhemmällä iällä muutti maneeriksi kumartaa rikkaiden tyttöjen vanhemmille toivoissa saada joskus rikas vaimo. Tämä jos mikä osittaa hänen pitkäjänteisyyttään, koska hän pääsi naimisiin savotan emännän kanssa tavattuaan tämän poliisin etsimässä pontikka laitoksessa. Myöhemmin hänen pääsi setänsä jäteyritykseen tyhjäämään kirkonkylän huussien makkeja naapuri isännän lampeen, mikä toisaalta ositti erityistä luovuutta, mutta ennen kaikkea rohkeutta kohdata ison naapurin haulikko. Innovatiivisuus työelämässä toi hänelle tasaiseen tahtiin potkuja virstaan, muttei kuitenkaan viranhoitokieltoa. Tämä mahdollisti hänen toimimisensa kotona hoitamassa vikaansa niin, ettei se homehdu ja ettei sitä kukaan huomaa. Hän ei ollut ...

Parin miljoonan budjetin urheilumuseo on keksityttänyt konsulteilla nimekseen Tahto. Julkisten yksiköiden brändäys on taitolaji. Tie-ja vesirakennuslaitos kompastui siihen aikoinaan yrittäessään brändätä laitosta jotenkin tähän suuntaa: "Tielaitos kunnon tiet laittaa". Se jo luonnoksena herätti hilpeyttä niin paljon, että koko brändäyksestä luovuttiin. Joku kriitikko voi epäillä Tahto nimessä olevan kirjoitusvirhe ja tarkoituksena on ollut nimetä museo Tahkoksi Lauri Pihkalan mukaan. Se olisi käynyt järkeen. Nyt järkeä pitää venyttää pitkästi taakse päin, jotta nimi alkaisi luontevasti sulaa museon nimeksi. Jos tässä yhteydessä halutaan korostaa huippu-urheilun pitkäjänteisyyttä, olisi parempi nimi ollut esimerkiksi Motivaatio tai lyhyesti Moti. Museolle suureki plussaksi voidaan kuitenkin sanoa, että se on pyrkinyt kiitettäväsi lisäämään eloisuuttaan museoille niin tyypillisen staattisuuden ja ummehtuneisuuden sijaan.  

Nyt näyttää siltä, että suureen möhkälemäiseen Suomen Urheiluliittoon on pesiytynyt seksuaalisen häirinnän salliva alakulttuuri.  Pohjatiedoiksi on ymmärrettävä, kuinka altis tällaisen ison organisaation yhdessä pienessä alapiirissä leiriaikana urheilija-alku on opastukselle, ohjeille ja epäasialliselle käytökselle. Hän katselee ympärilleen, silmä etsii turvaa ja tuttuja treenipaikalta, ruokalasta, juoksulenkeiltä. Tällaisessa henkisessä ja vieraassa ympäristössä nuori on pakostakin epävarma ja epätietoinen, mitä tehdä ja mihin hänen on tultava mukaan tai jopa suostuttava. Näissä olosuhteissa on ehdottoman tärkeä, että hänellä on luotettuja ympärillään.  Suomen Urheiluliitto alayksiköineen on rakenteellisesti otollinen paikka seksuaalisen häirinnän syntymiselle. Viimeksi tämä tulisi esille päivän HS:n nyrkkeilijä Johanna Hakkaraista koskevassa jutussa.  On helppo nähdä, että tämä kulttuuri on jatkunut eri muodoissaan kymmeniä vuosia. Sitä se oli 1950-luvulla ja on nytkin....

Juuri päättyneessä eduskunnan kyselytunnilla Harkimo kysyi, mitä ministeri Kurvinen aikoa tehdä urheilussa tapahtuneiden ja tapahtuvien seksuaalisten häirintä tapausten estämiskesi. Ministeri vetosi, että Suekin asettamaan on työryhmän. Hyvä on, perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja. Mutta karski ministeri olisi kertonut, että hän on kutsut huomiseksi kaikki vähäkin suurempien urheiluorganisaatioiden johtavat Mesuhalliin, jossa annetaan ukaasit häirinnän lopettamiseksi. Jos toimenpiteisin ei ryhdytä, avustuksista leikataan alkuluksi 50 prosenttia ja jos tuloksia ei tule seuraavaksi 50.

Eino  Leinon sanoin ”Öinen lehto, lapsen kehto siinä on lapsosen hyvä.…”  Jätetään loppu maamme hiihdolle. Eli Suomen hiihdon taso on samaa luokkaa, kuin aamun luonto ohjelman tekninen toteutus. Se jäi jumputtamaan pääsemättä eteenpäin ”Laajat Tiibetin jää ylängöt ovat hyviä. ” Jos legendaarinen Paavo Tiilikainen olisi hengissä selostamassa, hän olisi lausunut: ”Olemme kymmenien tuhansin joukoin kokoontunut jatkamaan Suomen, isiemme ja menneiden hiihtosankarien perinteitä voitosta voittoon”. Hetken päästä Paavo rapisutellut papereitaan ja ihmetellyt, kuka koronaus tuo ranskalain Carara on. Nyt ei tarvitse kummastella ranskalaisten menestystä.   Iiro Niskanen täyttää ainoana meidän menneiden hiihtosankarien mittapuut. Hän voitti 15 km:n perinteisellä, mutta maamme muiden edustajien sijoituksista ei ole tietoa, ei edes valta medioissa. Maamme naisten hiihdon kärkinimi uhosi pudottuaan sprintin eristä ulos, että lauantaina näytetään, miten suksi kulkee. Kulki se vitosen ...

Toisen kantasuomalaisen luokitteleminen johonkin vähempi arvoiseen kantasuomalaisen ryhmään oli maan tapa vielä 1940 - 1950-luvuilla (=woke). Erityisen pahalta tämä wokettaminen tuntui kansakoululaiselta. Usein kuulin sanottavan, että siinä se Huttusen Hellin poka lampsii Hietalaan (taloon) tai mitä se poika täällä tekee tai mene pois meidän metsästä. Laajemmin ottaen Suomi eli silloin luokkayhtesikunnan aikaa. Äitini huvikseen laatimalla paperilla anoin vapautusta lukukausi maksuista. Minun piti viedä anomus kateredin takana istuvalle opettajalle koko luokan nähden. Huonona oppilaana en milloinkaan saanut vapautusta. Ilman setäni joen ranta aluetta, jossa sain vapaasi kulkea, elämä olisi vieläkin kurjempaa. (Jälkeen päin olen pohtinut, oliko anomuksen jättämisprotokolla tahallaan tehty näin paljastavakasi niiden määrän supistamiseksi). Muutto kirkonkylä erääseen varastorakennuksen huoneeseen merkitsi, niin kummalliselta kuin se tuntuukin, hidasta arvon nousuani. Potkupalossa kenkäni p...

Moni on varmaan ihmetellyt, miksi melkein jokainen huippu-urheilija lähtee sanojensa mukaan nauttimaan odotettavissa olevasta äärimmäisen kovasta kilpailusta. Vaatimattoman urheilukilpailujan urani perusteella voin sanoa, etten nauttinut yhtään itse kilpailusta. Eri asia on kilpailujen jälkeen tapahtuneista kavereiden huulenheittoista, mahdolliset aplodit palkintojen jaossa tai maininnoista lehtien urheilupalstoilla. Oli mielenkiinoista tietää, mistä tämä maneeri on lähtöisin, valmentajista, taustajoukoista tai mahdollisista sponsoreista. Ehkä kilpailu nautintojeni puute johtui pitkistä ja rasittavista matkoista, missä matkustettiin juna-bussi-kävely-yhdistetymmällä tai sattumanvaraisesta majoituspaikasta. Kerran nuorten Suomen mestaruus kilpailuissa Kauhavalla asemalla odotti ihmisjoukko, josta joku huusi majoittavansa tämän pojan ja toinen vieressä seisovan.   Kun minut huudettiin, sanoin eteen lähde, jollen hyvä kaverini saa tulla samaan majoitukseen. Kun päivällä kummankin ki...

Ylen A studion ohjelman mukaan UKK-instituutti näyttää olevan kaiken ulkopuolisen ohjauksen ulottumattomissa kuten Kekkonen. Se tekee, mitä itse haluaa kuten K...nen Resurssit se hankkii noukkimalla rahoja sieltä täältä kuten K...nen. Se hiihtelee yössä kuten K...en. Se elää omissa oloissaan kuten K...nen. Lopulta se lasketaan taputuksen ollessa niin kiihkeät  kolme kertaan  hautaan  hautaan kuten K..n Oli järkyttävää kuulla UKK-instituution johtajan Kimmo Vasankarin suusta eilisessä A-studiossa, että kansakunta on menettänyt miljoonia liikunta tunteja koronan piinaamassa maassamme. Miten tämä mitataan? Miten tämä on mahdollista maassa, joiden kodeissa on ovi ulos poistumassa varten suoraan kadulle tai muuhun maastoon kävelemään tai juoksemaan. Tässä lähes uskomattomassa väitteessä instituutti puhuu muunneltua totuutta tai levittää epätotuutta. Jos tarkastellaan motiivia epäoikean tiedon levittämiseen, suurin motiivi vääristellyn tiedon viskelemiseen on UKK-instituuti...

Moniin vuosikymmeniin urheilu ei ole ollut leikin asia. Kommunismin vallassa elävät pyrkivät sillä luomaan hyveellisen ja puoleensa vetävän imagon maan maineen. Niinpä kylmän sodan aikana yleisurheilu- ja palloilukentät toimivat kommunismin aatteen näyttäytymis- ja peliareenoina. Menestymisen avulla maa sai kiistatonta positiivista propaganda-arvoa maailmanlaajuisesti. Monetarismi iski myös urheiluun riisuen urheilusta sen vähäisenkin aatteellisen slogan ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”.   Slogan on kääntynyt maiden talouden iskulauseeksi. Maat, jotka eivät täytä iskulauseen ehtoja, pyrkivät armottomalla vimmalla saavuttamaan muut maat ihmisoikeuksia polkemalla ja luonnon varoja säästämättä. On myös elegantimpia urheilumenestyksen konsepteja. Lähinaapurimme Norja on tämän asian suurlähettiläs. Maassa alkoi 1970-luvun lopulla sen merialueilta löytyvien raakaöljylähteiden ansiosta ennennäkemätön rikastuminen. Se näkyi Suomessa hyvin pienissäkin asioissa, kuten seminaarien osa...

     Mediassa puhutaan nyt korona aikana kuntoilusta ja vanhusten liikkumisen tarpeellisuudesta. On helppo yhtyä näihin teemoihin. Vikaa on varmaankin itsessä, koska lukiessaan aiheista tulee jotenkin monimutkainen olo. Se varamakin johtuu siitä, että aihetta käsittelevissä teksteissä liikunnasta tulee mieleen raamatullinen raataminen ja pakonomainen taistelu terveytensä puolesta.      Tämä ei ole missään nimessä median vika, vaan pahan omatunnon, joka morkkaa paisunutta vyötärön mittaa. Kyllä naisen ja miehen on tämä äänetön pilkkaaja kestettävä, sillä jossain vaiheessa on jonkin sortin kehon rasittaminen aloitettava. Tässä yhteydessä ei kannata edes mainita kuntoilun tuomaa mielihyvää, sillä morkkiksessa ihminen tällä alueella ei kestä mitään.      Siispä esiin nuoruusajat, Joillekin sieltä ei löydy kuntoiluun mitään motivoivaa. No ehkäpä kuitenkin se ainainen viimeiseksi valittavaksi jääminen joukkuevkokoonpanoa valittaessa voisi aikuisiäs...

     Yksinkertainen totuus, mutta aiheellinen. Yhdestä tapauksesta ei voi vetää yleisiä johtopäätöksiä. Hyvä. Kerron kuitenkin oman havaintoni, jonka muutamat ystäväni vahvistavat. Urheilin ja kilpailin aktiivisesti 23 ikävuoteeni saakka. Viimeisin tulos saattoivat olla puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa  neljäs sija moukarinheitossa Kokkolassa 1963 . Sen jälkeen kuntoa riitti nelikymppiseksi saakka, kunnes vasta kuusikymisenä aloin kuntoilun. Viime vuosina olen havainnut, että pitää supistaa viiden kilometrin lenkkiä vähitellen kilometriin ja tehdä se useammin kuin pitempi lenkki.      Oma kokemukseni on, että kuntoilua kannatta harjoittaa koko elämän ajan, mutta täytyy löytyä joko itseltä tai viisaamman sanomana neuvo, että löysää hyvä veli lenkin pituutta kilometriin, kun omatkin kilometrit näyttävät isoja lukuja. Uskon, jos aika suo, lyhentäväni lenkkiä vuosi vuodelta tai kuntoilevani vaikka lattiajumpalla mahdollisimman pitkään liikkumisen hel...