Suomen Keskusta on median mukaan kaipaillut kokouksessaan Jäämeri rataa. Tämä aihe oli vilkkaasti esillä myös 2000-luvun alun mediassa etenkin Uuden Suomen keskustelupalstalla. Geopoliittinen tilanteemme oli erilainen kuin silloin Venäjän silloin esitteessä rooliaan Andropovin, Jelsinin ja Gorbatsovin toimisessa vuoron perään ensimmäisenä puoluesihteerinä. Niinpä keskustelu Suomessa junan radasta oli silloinkin melko väkinäistä keskittyen lähinnä kustannuksiin ja radan Pohjois-Suomelle aiheutuviin haittoihin. Toki mukana oli kustannus/hyöty analyysejä oli, muttei kovinkaan syvällisiä. Tänä päivänä Jäämeri hanke on pelkää teoreettinen ajatus vailla toteuttamispohja faktojen kirkuessa sitä vastaan. Jo nyt Britannian ja Yhdysvaltojen turvatakuut tekevät tyhjäksi turvallisuuskorin käyttämisen Pohjois-Suomen puolustuksessa. Se mikä nyt ja edelleen torppaa hankkeen on Lapin asukkaiden vastustus. Se rikkoo maisemaa ja aiheuttaa suurta vahinkoa porotaloudelle. Metsäteollisuus käyttänee raaka...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)