Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella perusinfra merkityt tekstit.


1507. Keskiluokka alamaissa

     Toivo ei ole kuitenkaan vielä mennyt. Jos näin olisi, maassa vallitsisi politiikkojen kinuama yhteiskuntasopimus. Tällöin keskiluokka olisi kyllä niin alamaissa, että saadessaan rauhassa jonottaa leipäjonoissaan riittävää särvintään, se huutelisi eliitille, että tehkää mitä haluatte, kunhan jätätte meidät rauhaan. Näin on nyt Venäjällä.    

583. Kollajan altaan rakentaminen ja Pohjois-Suomen työllisyys

Pohjolan Voimalla on suuri intressi ja valmius rakentaa   Kollajan allas. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus puoltaa lausunnossaan hanketta. Hankkeen totetutamiselle on myös rationaalisia perusteita runsastuvien tuulivoimaloiden sähkön tuotannon tasaajana. Talvivaaran toiminnan jatkon ollessa epävarmaa siellä on uhattuna tuhannet työpaikat. Dragon Mining Oy:n Kuusamon kaivoshanke on jäissä. Soklin kaivos on epävarmaa ja vaatinee miljardi radan – Mumanskiinko? Koko Pohjois-Suomen kaivosboomi rakoilee. Samaan aikaan Pohjois-Norjan16000 avointa työpaikkaa on osoittautunut ankaksi. Kuusi sataa paikka on, mutta niihin vaaditan kielitaitoa, ruotsi, norja, tanska. Suomalaisten pääsy käsiksi arktisten alueiden kaasu-, öljy-, terminaali- ja infrahankkeisiin on   kiven ja tuskan takana. Matkailu on kehittyvä bisnesalue, muttei senkään rahkeet kaikkeen ulotu. Vaikka Kollaja rakentaminen edellyttää koskien suojelulain muuttamista ja vapaamielistä tulkintaa Natura 2000 suojelun rajoit...

511. EU:n pankkivalvontamekanismi ja hurjat finanssipiikit

Syksyllä 2014 Euroopan unioniin ollaan luomassa pankkivalvontamekanismia, jossa on mukana kansalliset valvojat, Suomessa Suomen Pankki ja  finanssivalvonta. Tavoitteena on luotettava ja varma EU:n kattava pankkijärjestelmä. Tämä on erittäin haastava tehtävä. EU-maiden finanssikaupan arvo on noin 90 kertaa suurempi kuin maiden bruttokansantuotteet. Tämä osoittaa, että pankit ovat irronneet perustehtävästään ottaa ja lainata rahaa korkoa vastaan hyviin tarkoitusperiin, kuten kannattaviin investointeihin, järkevään yritystoimintaan, maatalouden kehittämiseen, oikein mitoitettuun asuntotuotantoon, uusiintuvaan energiaan, perusinfraan. Totta kai näihin sisältyy riskejä, mutta kohteet ovat  reaalimaailmaa ja läpinäkyviä. Suurin osa tällaisista investoinneista nousee aina jaloilleen, jos alku osoittautuu vaikeaksi. Pelkät finanssituotteet ovat aivan toisesta maailmasta. Ne ovat virtuaalista rahaa, niillä keinotellaan, ne romahtavat, ne saattavat kadota kuin tuhka tuuleen. On selvää, ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *