Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella nuoret merkityt tekstit.


3342. Onko nykynuoret ahtaammalla kuin 60 vuotta sitten

Työeläkkeistä ja sukupovien välisestä oikeudenmukaisuudesta on käyty viime päivinä melko asiallista keskustelua. On ymmärrettävää, että nuorempi sukupolvi on kiinnostunut omista eläkkeistään ja niiden kustantamisesta. Usein me vanhemmat ihmiset sanomme, että sodan aikainen sukupolvi joutui ja me nyt joudumme kärsimään sodan raadollisuuden seuraukista ja isien traumoista, jotka näkyivät ja näkyvät lasten kaltoinkohteluina siinä määrin, että ansaittemme nykyisen eläketason. No ei se näin ole. Nuoremmat voivat syyllä tähän todetakin, että me nuoret olemme kärsineet teidän vanhempien kovakouraisuudesta aivan kuin olisimme välttämätön paha, sekä yhteiskunnan jatkuvasti kasvavasta intensiivisyydestä ja suorituskeskeisyydeltä. Eikä nuoria ole ainakaan helpottanut vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma. 70 vuotta siten ei ollut tietokoneita, vaan kaikki laskutoimitukset tehtiin mekaanisilla laskukoneilla, faciteilla. Somemaailma rasittaa nuoria nyt ennennäkemättömällä tavalla. O...

464. Liikunnan merkitys

Tutkitusti liikunnan merkistys on kaikille hyväksi. Tässä yhteydessä ei voi olla liika olla painottamatta sen merkitystä nuoriin. Liikunta nuorena ei ainoastaan luo hyvää fyysistä perustaa tulevalle, vaan se myös luo mieleen pyysvän jäljen siitä, mitä fyysinen harjoittelu on, mitä se vaatii ja onko se kivaa vai tylsää. Se piirtää nuoren aivoihin neurologiet kaavat, miten liikunta toimii henkisellä tasolla. Liikuntaa voi tietenkin aloitaa milloin vain, mutta jos sen on aloittanut nuorena, niin vanhemmalla iällä aivoissa on, ikään kuin reservissä potentiaalinen ura, josta voi helposti jatkaa sopivalla tavalla eteen päin. Itselle on myös mönnettävä, ettei aina ole helpoa lähteä lenkille. Mutta kun jälkeen päin lasketaan yhteen negatiiviset kenkuttamiset ja positiiiviset hyvät olot terveysvaikutuksineen, saadaan positiivinen luku eli voittoa viivan päälle. Säännöllisyys on kaiken a ja o. Tästä myös seuraa, että aloittelija alkaa usein aivan liian kovalla tempolla, jolloin pa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *