Olen pärjännyt jo vuosi kymmenen auton huollossani ja korjaamisessa ilman keskusteluja. Ja olen tyytyväinen palveluun. Täytyy myöntää, että ajanvaraus käy pätevimmin soittamalla, jolloin pitää puhua seitsemän sanaa. mutta muutoin on hiljaista. Vien illalla menopelin korjaamon pihalle kirjelappu etupenkillä. Seuraavan iltana kävelen verstaan pihalle ja otan avaimet sovitusta paikasta lasku etupenkillä Kerran kun puhelin ei vastannut monen yrittämisen jälkeen, sain tietää, että korjaaja on ollut ohitusleikkauksessa, mutta nyt taas palvelu pelaa.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)