Lännen silmissä Venäjä on keinotekoinen demokratia. Sitä maa ei kuitenkaan sen omasta mielestä ole. Maa pitää itsestään selvää, että joka neljännellä eliitin edustajalla on turvallisuusalan koulutus. Se takaa rauhalliset olot Jäämereltä Krimille ja Pietarista Vladivostokiin. Valta osa kansasta ajattelee, että demokratia on valikoivaa ja joustavaa. Niin sen pitää olla. Jos niin sanotut väärät tahot näyttävät pääsevän voitolle, oikeuden pitää tapahtua. Prosessia pitää silloin ohjata niin, että vaalitulokset ovat oikeita. Siinä kansa ei näe mitään pahaa. Maassa on menossa samanaikaisesti monta prosessia, joita ei ohjaa kukaan, mutta yhtä suurta ohjaa näkymätön käsi. Ja luoja on suonut kirkon avustuksella niin, että keskitulo on kymmenes osa Yhdysvaltin keskitulosta ja että maassa on toiseksi eniten monimiljonäärejä. Kansaa ei häiritse yhtään se, että maa oli viime vuosisadan lopussa ainut Euroopan maa, jossa ei ollut parlamenttia. Me täällä Suomessa silloin tä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)