Yksikköni menestymisen kannalta huippututkijoiden vuorovaikutustaidot ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin substanssiosaamistaidot, totesi Helsingin yliopiston huippuyksikön johtaja Kari Alatalo 2003. Toista äärilaitaa edustaa erään orkesterin oboistin tokaisu: ”Mitä hemmettiä se minulle kuuluu, mitä nuo toiset tuolla soittavat.” Lisääntyvät ja monipuolistuvat tietokanavat ja tietotulva yhteiskunnasta ja maailmantapahtumista korostavat vastavuoroisen kommunikaation tähdellisyyttä. Ilmapiirin muuttuminen niin, että ihmiset yhä harvemmin hyväksyvät ylhäältä päin tulevaa käskyttämistä, lisää yhdessä tekemisen tarvetta ja mahdollisuuksia. Johtaminen ei sijoitu pelkästään vain huipulle, vaan sitä tehdään ja tarvitaan organisaation kaikilla tasoilla. Asiantuntijoita voidaan pitää johtajina, joilla ei ole alaisia. Usein he ovat omaksuneet johtajan roolin itseään kohtaan. He tiedostavat, että heidän osaamisellaan on suuri vai...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)