Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella muuttoaalto merkityt tekstit.


1606. Vanhat lähiöt maan tasalle

     Monet kasareista eivät muista lähiöihin muutosta juuri mitään eikä jälkeen päinkään heille ei ole hahmotunut kuvaa,  mitä ja miksi niin tapahtui. Kyse on maan lähiöiden valtavan asuntokannan rapistumisesta, sen korjaustarpeista ja mahdollisista purkupäätöksistä. Professori Mari Vaattovaara on selvittänyt ongelmaa.      Iloisesti hymähtäen hän kertoi televisiossa 25.6, että ensimmäiseksi piti panna poikaa selvittämään, missä kaikki lähiöt ovat ja paljonko niitä on. Asia koskee useaa sataa lähiötä ja miljoonaa ihmisestä.      Kaikki alkoi toisesta maalta muuttoaallosta, joka kohdistui kaupunkeihin. Satoja tuhansia muutti. Silloinen maalaisliitto oli kauhuissaan, vaihtoi nimensä Suomen Keskustaksi ja reivasi myös politiikkansa linjan keskustaan. Se onnistui. Puolue selvisi kuivin jaloin.      Suuren rakennusliikkeet jakoivat rakennusmarkkinat sopuisasti ja löivät kiireellä kasaan lähiöitä kansan hurrat...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *