Maailman ilmiöillä on monta tasoa aivan, kuin Hammurabilla enkeleitä petikavereina. Tässä ei kannata puuttuu näkymättömien sfäärein heiloihin, koska ne eivät täytä someihmisen esillä olon tarvetta. Tämä tarve kasvaa, kuin naapurin kesäinen ruispelto kukoista ojanvarsillaan kauniit kielot ja leinikit.   Se mikä saa ihmisen yksinäiselle maailman etsimismatkalle, tinttaa perusduunnissa jumputtavan jampan takaisin rasvamonttuun jakoavaimen varteen miettimään seuraava mutteria. Sitä työtä ei tehdä suurella tunteella, vaan piilossa montussa. Suuret tunteet säästetään heilumaan vain jalkojen välissä kohti viikonlopun suurta tummaa tuntematonta. Kun oma napa ei nouse kohinan pinnan yläpuolelle, kaikupohjaa on laajennettava brodcastiin, airbiihin, somewhatiin, newjobiin, airbotiin ja vaarallisimpaan paimenpoikaan. Virtsatessaan siihen, se jysäyttää jalkojen välissä, kuin huono mikään yhdyntä tyrmäten kaikki ponnistelut päivän pinnan esille nousemiseksi. Kaikkien vaarallisimpia hahmoja ovat ...