Yleinen käsitys kansalaisten keskuudessa lienee, että tukipaketin saaneiden Espanjan, Portugalin ja Irlannin talouksien tilanteet ovat ainakin siedettävillä tasolla. Italian tilannetta pidetään myös vakaana ja Ranskan tiedetään kiristäneen talouttaan Hollanden ensi haparoinnin jälkeen valtiovarainministeri Macronin johdolla. Nyt kun Kreikassa ollaan tienhaarassa, mitä polkuja pitkin kehitys alkaa kulkea ja mitä vaihtoehtoja suomen kansalisilla on edessään osallistumisessa euroalueen tukipaketteihin, oli toivottavaa, että päämediat esittelisivät ainakin Italian, Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Irlannin keskeiset talousluvut ja niiden kehitysnäkymät. Ranskan tilanteen nykyistä yksityiskohtaisempi tuntemien olisi erityisen tärkeää maan ison talouden takia. Onhan Ranska yksi Euroopan suurvalloista. Se tiedetään, että bistroja ja terästehtaita panna kiinni pannaan kiinni ja että Ranskassa kaikki osaavat protestoida. ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)