Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella johtamien merkityt tekstit.


3304. Mistä tuo friidu on tuollaisen sanavaraston sanavaraston ammentanut

Valtionvarainministeriön suunnittelusihteeristöön oli ajamittaan muodostunut sanaton hierarkia, kuka voi mennä puhumaan minkin tason aiheista. Tasot olivat seuraavat alimmasta ylimpään: tilipuitteet, raportointi, laskentatoimen hyväksikäyttö, suunnittelujärjestelmä ja johtaminen. Sen sijaan, että tulokkaana olisin tyytynyt tilipuitteisiin, aloin tyhmyyttäni puhua johtamisesta ja tekemään siitä omin päin esityskalvoja. Niiden tekoon oli pakko ryhtyä, kun huomasi, että kalvoarkisto ammotti tyhjyyttään, koska kaikki pitivät esityskalvonsa visusti omissa huoneissaan lukkojen takana. Toimistopäällikköni, myöhemmin kauppakorkeakoulun professori Eeri Pitkänen, ei välittänyt, mitä puhuin missäkin tilaisuudessa. Hän tuli useasti viikossa juttelemaan vireillä olevasta ohjelmaperusteista suunnittelua käsittelevän kirjansa käsikirjoituksesta ja pyysi, että saisi käyttää siinä piirtoheittokalvoissani esitettyjä ajatuksiani. Myöhemmin minulle selvisi, ettei muilla konsulteilla ollut omia kalvosettej...

2653. Katsellessani yksikköä, en näe häntä, mutta katsoessani häntä, näen koko yksikön

Aamun Jälkiviisaissa ehdittiin käsitellä vain yksi aihe, Venäjän vaalit.   Janne Saarikivi oli bussissa tulomatkalla istuntoon päättänyt halkaista maapallon kostoksi yliopiston seitsemälle tiedekunnalle. Niinpä hän oli nyt vauhtiveikkona jättäen puhetulvansa alle Reetta Karvalan, ei Karvalan tietojen takia, vaan Saarikiven itsenä takia. Tämä on metafora nuoren Sinuhen puheesta faaraolle. Sinuhe ei milloinkaan tehnyt hyvää teko itsensä takia, vaan vyötärönsä kultakäärön takia. Ville Blåfield yritti panna hanttiin, mutta missä viipyivät nyt kultaiset sanat ja nerokkaat lauseet. Ehkä ne viimein tulisivat esille horjuvassa toteamuksessa, että vaalit olivat identiteetti vaalit, koska niissä vähemmän tunnettu käyttää hyväkseen enemmän tunnetun nimeä. Karvala hymyili tähän vinosti aivan, kuin sanoakseen. - Älä sinä Ville höpsi. - Mistä luulet löytäväsi puolelle äänestäjistä identtiset kaksoisolennot? Siinä tuli karvainen totuus Blåfieldille. Saarikivi jatkoi lapio hommiaan suuresta oppine...

1787. Nimittävän ministerin pelisilmä petti Tullin Hartikaisen nimityksessä

      Vastuuminiterin pelisilmä petti Tullin Hartikaisen nimityksessä       On hyvin erikoista, että tuleva pääjohtaja Hartikainen piti ennen virkaan astumistaan tärkeänä tehtävänään turva vaimonsa pääseminen Tullin virkaan. Kun näin ei näyttänyt heti tapahtuvan, rajaeversti Hartikainen kirjoitti istuvalle pääjohtajalle Erlingille kirjeen, että hän epäilee Eteläisen tullipiirin rekrytoinnin oikeudenmukaisuutta.      Tullin keskushallinnon virkamiehet eivät nielleet Hartikaisen kritiikkiä. Lähdettyään virkavapaalle 23.3.2013 Hartikainen otti sähköpostilla yhteyttä vt. pääjohtaja Nissiseen edistääkseen vaimonsa virkauraa.      Hartikainen oli kirjeissään virkamiehille ja alaisilleen maininnut olevansa vittumainen mies.      Tällainen mies ei saa olla edes rajaeversti puhumattakaan tullilaitoksen ylimmästä henkilöjohtajasta ja mutkikkaita kansainvälisiä tullisopimuksia neuv...

1546. Tullin Hartikaisesta kaksi kantelua

     Pohjanmaan yhteiskulun johtokunta nimitti 1950-luvulla hätäpäissään everstin opettamaan yhteiskoulun alaluokalle matematiikkaa. Pitävää kuria ei tahtonut syntyä, vaan poikajoukko pulisi jatkuvasti peräpenkeillä. Lopulta eversti karjasi, että olen minä saanut hiljaiseksi kymmentuhatpäisen sotilasosastonkin ja saan teidätkin. Ei saanut. Mies erosi.      Tositarina tulee mieleen, kun seuraa eversti pääjohtaja Hartikaisen kirjoituksia tullin sisäisessä lehdessä ja sähköposteissa alaisilleen.      Yhdessä eriskummallisessa sähköpostissa hän esitti vuosi nimityksensä jälkeen vaimonsa maineen pudistamisneuvottelua puolueettoman henkilön johdolla. Samassa yhteydessä voitaisiin korjata myös tullin lakimiehen mainetta. Etelä-Saimaa lehden mukaan äskettäin on oikeusasiamiehelle tehty kaksi valitusta Hartikaisesta.      Muiden muassa nämä ja kuuluisia Jerevanin kirje saavat aikaan epäilyn, onko hän oikea mies johtamaan t...

1444. Työsähköpostit pannaan kotona

     Eräs tehokas isä väitti pystyvänsä keskittymään moneen tehtävään saman aikaisesti ja jopa tekemään osaan niitä. Valvotussa koetilanteessa hän epäonnistui kurjasti.          Samaa luulo iske moneen meistä yrittäessämme vapaa-aikaa katkomalla tehdä kotona työtehtäviä. Eteenkin juuri ennen nukkumaan menoa tapahtuva sähköpostinen lukeminen on vireydelle ja terveydelle vaarallista. Tallainen tapa ei tee muuta kuin   korkeintaan tyydyttää uteliaisuutta.      Läppäri, älypuhelin, pöytäkone antavat mahdollisuuden olla aina tavoitettavissa ja tekemään työtä vuorokauden ajasta riippumaata. Se on trendikästä ja sillä jopa ylpeillään.      Maltillinen ja tietoisesti valittu ja suunniteltu työtapa kotona vapaa-ajalla voi olla hyvä ratkaisu eräissä tapauksissa. Aamulla ennen muun perheen heräämistä tehty kuntolenkki ja sen jälkeen tunti työtä voi olla hyvin tuottavaa häiritsemättä muuta perhettä. Työrupeama ...

1347. Ah, johtaminen on niin painavaa, mutta kevyttä

     Median ensi lööpit tekevät selväksi, ettei elämää ja taloutta voi hallinta. Oikea mielistä pyrkimystä siihen kuitenkin pitää olla olemalla enkelin puolella tarvitsematta välttämättä olla itse enkeli. Siis Stockmann ja valtio, astukoot hyveelliset strategiat pelikentille.      Stockmann Oy muistuttaa hallinnan ja johtamisen näkökulmasta Suomen valtiota. Molemmilla on jättivelat, tulot sakkaavat, asiakaspalvelu tökkii, Venäjä pettää, asiakkaat ja henkilökunta murisevat. Molemmat uskovansa saavansa apua vahvasta brändistä ja uudistusmielisyydestä, jotka molemmat nyt horjuvat. Uuden strategian uskotaan muodostavan kummallekin pelastusrenkaan. Stockmannin kurssi kuitenkin laski rajusti tuoreimman strategian julkistamisen jälkeen.     Keskustan ehdotus hallitusohjelmaksi ei voi olla yritysmäisempi kuin se on, Sitran malli. Siinä on visioluonteiset päämäärät, kärkihankkeet ja lausumien omaisia väljiä strategioita, joita pitkin edetä. On us...

1310. Sipilä johtaa Lammion tyylillä

     Talouselämä lehdessää 1.9.2015 Juha Sipilä nostaisi hallitusohjelmassa esille 5-7 strategista päätavoitetta, joiden ala voisi olla 4-5 kärkihanketta. ”Kaikki tämä vaatii luottamusta hallituspuolueiden välillä”. Tämä Sipilän näkemys on yhdenmukainen Esko Ahon taannoisen tv-haastattelun kanssa.      Sipilän tästä kannanotosta ja muiden muassa hänen yrittäjäpäivillä julkisen sektorin henkilöstön ankaraa saneerausta koskevasta puheesta voidaan päätellä, että Sipilä soveltaa pääministerinä suoraan yritysmaailman saneerausoppeja. Näin hän on tehnyt jo puoluetoimistossaan.      Tämän suuntaisen tulevan hallitustyön tulisikin olla. Se kyllä edellyttää, että ministeri hellittävät hallitustyöskentelyssä loputonta mielenkiintoa puolueen etuja kohtaan.      Yksi keino saneeraus-, uudistus- ja päätöksentekokykyiseen hallitustyöskentelyyn pääsemiseksi oli unohtaa ministereiden ministeriöjohtamien taka-alalle ja keskittyä t...

1212. Sähkön puhelin myynti

     Tilanne, jossa sähkön myyjä soittaa asiaakkalle tarjotakseen sopimusta, on asiakkalle yllätävä ja paljon tieto vaativa päätöksen tekohetki. Hänen pitäisi tietää muutamassa kymmenessä sekunnissa, mikä on hänen kulutuksensa, sähköyhtiönsä, onko hänen sopimuksensa määräaikainen, jos on, milloin se pääätyy, vai toistaiseksi jatkuva,   mikä on hänen sopimuksessaan sähkön perusmaksu sekä yö- ja   päiväsähkön hinnat ja mikä on yleesä sähkön marrkkinatilanne. Vanhemmilla henkilöillä tämä saataa   päätä huimaa.  Tilanne paranisi sillä, että puhelin myynti kiellettäisiin, kuten kännykkäliittymissä on tehty. On yksi mutta. Silloin myös sähköyhtiöt eivät voisi tedä 14 vuorokauden kuluttua vastatarjouksia puhelimitse.    

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *