Sipilän hallituksella on 26 kärkihanketta. Suurin osa niistä on sellaisia, että soisi niiden toteutuvan, sillä Suomi on saatava nousuun. Arvioitaessa kärkihankkeiden toteuttamisen vaikeutta ja haasteellisuutta kannattaa jättää tarkastelun ulkopuolelle ne hankkeet, joissa kyse on lähinnä rahan jakamisesta, leikkaamisesta ja yksittäisten verolakien muuttamisesta. Nämä ovat melko rutiininomaisia tehtäviä. Koulutuksen ja tutkimuksen miljardien eurojen leikkauksista on enää turha räkyttää. Sen sijaan siihen mitä hallitus on päättänyt tehdä digitalisaatiossa, toimintatapojen modernisoinnissa, normien purussa, aluehallinnossa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa, pitää kiinnittää huomiota hallituksen itsensä ja median. Nämä uudistukset vaativat päteviä johtajia, kokonaisuuksien ymmärtämistä, vahvaa substanssiosaamista ja koordinaatiota ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)