Suomen vankeinhoito on saanut olla ilman julkisuutta poiketen 1970- ja 198 – luvuista, jolloin vankeinhoito-osasto oli jokinasteisessa hälytystilassa jatkuvasti. K.J. Lång oli valmis estiintymääm mediassa ja puolustaman harjoitettua vankeinhoitopolitiikka. Silloin vankeihoito oli murroksessa kohti pohjoismaisia käytäntöjä. Ministeri Henrikssonin voi nyt ottaa rauhallisesti kantaa alle 21 vuotiaiden ensikertalaisten istumiseen yhden kolmasosaan tumiostaan. Tämä käytäntö on ollut Suomessa voimassa 40 vuotta. Lainsäädäntöä muuttamalla tuskin kuitenkaan pystytään estämään nyt esillä olleen 18-vuotiaan espoolasitytön kaltaisia kauheita tapauksia. Hälyttävää on, että jokainen 15-18-vuotias ensikertalainen tekee uuden rikoksen vapauduttuaan vankilasta. Tämä ei ole hälyttävä pelkästään näiden rikosten tähden, vaan ennen kaikkea sen tähden, että tästä joukosta tulevat uusijat, jotka täyttävät vankilat.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)