Punamullan aikaan oikeuslaitoksen korkeimman tuomarikunnan nimitykset saivat osittain vasemmistolaisleimaa. Esimerkiksi KKO:n presidentti Olavi Heinosta pidettiin vasemmistolaisena. Pauliine Koskeloa luonnehdittiin maltilliseksi vasemmistolaiseksi. Hänen aikaiset KKO:n eräät huomiota herättäneet ratkaisut sitä vastoin eivät suosineet vasemmistoa. Parkkivalvonta ratkesi kirkkaasti yritysmaaliman voittoon kiistan alaisen kylttisopimuksen avulla, vastoin perustuslakivaliokunnan kantaa. Kaksoisrangaistuksen poistaminen eräistä veronkiertojutuista suosi rahakkaita. Nykyisen KKO:n presidentin Pauliine Koskelon nimitys herätti aikoinaan myös ihmetystä. Hän ohitti pätevimpiä tarjolla olleita ja hänen tutkinto oli vain kanditasoa. Niin tai näin. Kansalaisia kuitenkin vaivaat eräät KKO:n ratkaisut. KKO:n perustuslakivaliokunnan välillä on myös vastakkaisia käsityksiä eräissä kansalaisia laajasti koskettavissa kysymyksissä. Näiden lisäksi eduskunnan apulaisoikeusasiamies on pah...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)