Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella koreakouluopinto merkityt tekstit.


3170. Orpolle tiedoksi: Jo nyt yläluokka jyllää ja keskiluokka vikisee

Hiljaiset, näkymättömät ja pitkä kestoiset pohjavirroissa muhivat muutokset saatavat olla ratkaisevia, mihin suuntaan yhteiskunnan arvoperusta kehittyy ja millaiseksi harjoitettava käytännön politiikka muodostuu. Näitä virtauksia on vaikeaa havaita tunnustelamalla vain päivän pulssia.  Ihmisten toimeen tulemisen näköalasta tekee ikävän sävyisen se, että köyhyyden ja vähäosaisuuden vääntyminen vain kiihtyy (mm. Huono-osaiset, prof.. Juho Saari, 2015). Keskimmäinen yhteiskuntaluokka näyttää putoavan alempien päälle. Tämä tarkoittaa, että epäedullisen väestörakenteen lisäksi, meillä varallisuusrakenne romahtaa alhaalta kasaan samalla laajeten ruohonjuuri tasolle. Tätä kehitystä ryydittää kolme vakavaa ehkä tarkoituksellistakin kehityspiirrettä. Ensinäkin peruskoulutusta ollaan uudistamassa sinänsä perustellusti niin, että oppimisessa painottuvat ns. monialaiset kokonaisuudet, teema- ja ilmiöoppiminen. Esimerkiksi Pariisi-sävelmää nokkahuilulla soittamisesta päästään luontevasti yhdess...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *