Mennäänpä johonkin tilaisuuteen verkottumaan. Näin usein kokkareille perustellaan. Osittain tämä voi pitää paikkansa: uusia ihmisiä tavataan, kortteja vaihdellaan ja kevyttä keskustelua käydään päivän kysymyksistä ja jopa toimialan yleisistä näkymistä ja Venäjä-uhista kiistellään. Tällainen voi olla kevyimmillään rupattelua, joka seuraavana aamuna voi olla muisto vain. Verkottuminen voidaan nähdä myös toisella tavalla. 1990-luvulla tämä "parempi" näkyi siinä, kun asiantuntijat vaihtoivat muutaman vuoden välein työpaikkaa, oppivat lähellä olevien toimialojen bisneslogiikka, yksittäisiä sovellutuksia ja erilaisten toimien työtapoja. Oli selvää, että he myös oppivat tuntemaan työskentelyä erilaisissa toimintaympäristöissä ja eri kieliä ja erilaisten ihmisten kanssa. Pitkissä jopa 12 viikon seminaareissa väki oppi tuntemaan toisensa ja heidän organisaationsa. Eräisä seminaareissa jakautuneina ryhmiin laadittiin organisaation analyysit jonkin jäsene...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)