Hyvinvointialueen ict:n on pystyttävä esittämään viiveettä ajantasaiset potilastiedot oikeaan aikaan, oikeaan paikaan, oikeille henkilöille, oikeassa muodossa. Sen avulla on pystyttävä seuraamaan ja raportoimaan hoitotyön vaikuttavuutta, eri vaiheiden kustannuksia ja käyttöasteita. Kaikki nämä on tehtävä kokonaistasosta ja vuodetasoon. Ennen käyttöönottoa on saatava kuntoon myös tietosuoja- ja asiakirjahallintalait. Kokonaisuuden kannalta tämän hetken tilanteessa liikutaan enemmän uskon kuin faktojen puheiden varassa järjestelmän valmistumisessa kahdessa vuodessa. Toivo näytetään pantavan ict-alustaan, johon maakunnan hoitoyksiköiden järjestelmät kytketään, jolloin päästäisiin käsiksi alustatalouden etuihin ja tiedon helppoon siirtämiseen ja käsittelyyn. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomen X-road on alkutekijöissään, vaikka sen päällikkö on luvannut sen valmistuvan parissa vuodessa. Ongelma piilee siinä, että sadat hoitoyksiköt ympäri Suomea ovat tavalla tai toisel...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)