”Totuudella ei ole olut minulle milloinkaan merkitystä, koska niitä oli liian paljon. Minun ihailun tarpeellani ei ole ollut rajoja, joten minä kaunistelin tekojani ja parantelin saavutuksiani. Tätä toteutin useimmiten jatkuvana pienimuotisena liioitteluna tai patologisena valehteluna. Monen mielestä tällainen persoona saattaa tuntua ylimieliseltä ja saamattomalta peräti inhottavalta, mutta malttakaa kuunnella sanomani loppuun. Julkisivultani olen ollut aina hurmaava, rakastettava ja lämmin ihminen, kuten kaikki tiedätte, minkä pyydän ottamaan huomioon kiitospuheitanne suunnitellessanne, jos minä nyt todella siirryn luojan kanssa samaan pöytään. Olen se verran saanut tietää luojan prinsiipeistä, että jos vähemmän älykkäät alkavat kertoa luojalle suunnitelistaan, hän alkaa nauraa. Uskon, ettei minun kohdalla ei käy näin, koska naurua ei ole kuulunut, vaan kumisevaa kiitosta ukkospäivinä. Hurmiota ja lievää lipevyyttäni kesti y...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)