Kaapatessaan vallan Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä, sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas.